Kylätaiteilijatutkinto innostaa
Vehkajärvellä on ylläpidetty jo muutama vuosi omaa kiertokoulua. Vehkajärven koulun tulevaisuuden ja Kangasalan kunnan koulutoimen arvaamottomuuden vuoksi pitkäjänteinen opiskelu on siirtynyt vehkjärkiseen kiertokouluun. Kiertokoulun kuvaamataidon linjalla on mahdollista valmistua kylätaiteilijaksi (KYT). Tutkinto edellyttää kolmivuotista intensiivistä itseopiskelua sekä osallistumista kolmeen kylätaideleiriin ja leirin jälkeiseen kylätaidenäyttelyyn Vehkajärven kesäkahviossa. Ojaajana kuvaamataiteen linjalla on toiminut kylätaidekouluttaja, taiteilija Kukka Pitkänen.
Kiertokoulusta ovat ensimmäiset oppilaat valmistuneet syksyn aikana kylätaiteilijoiksi, oppiarvoltaan kulätaiteilija (KYT). Juhlallisessa kiertokoulun kevätjuhlassa syksyn aikana Pirjo Autio, Hannu Mattila, Jorma Mattila, Pirkko Mattila, Elina Nordlund sekä Leif Nordlund saivat uuden oppiarvonsa kunniaksi kylätaideminiatyyriteoksen hopealaatalla varustettuna. Osuuskunta Ryppyotsa oli verifioinut opiskelijoiden maalaukset ennen päästötodistuksen eli diplomin luovutusta.
Kylätaide pyrkii kannustamaan ihmisiä löytämään luovuuden sisimmästään ja tuomaan rohkeasti esiin piilossa olleen taiteellisen ilmaisuvoiman. Kylän arvoasteikossa kylätaiteilija onkin seuraavana heti rohkeiden kylähullujen jälkeen. Mitä enemmän kylätaiteilijoita, sen rikkaampaa kulttuurielämää kylälle on odotettavissa.
Kesän 2016 kylätaideleirilä yhtenä teeman oli sekatekniikoiden käyttö. Yhdistettynä akryylivärien tekniikkaan maalauksiin saadaan uusia ulottuvuuksia. Maalaukset pysyivät siis hallinnassa kankaalla vaikka taiteilijat sekoilivat tekniikassaan.
Kylätaiteilijoiden yhteinen visio luodaan aina leirioloissa; lisää leiritystä. Olikohan Annen keitoksilla osuutta leirihimon syntyyn? Se nähdään seuraavalla leirillä, mikä pidetään helmikuussa. Sitä ennen on tietenkin taiteiltu ahkerasti ja jätetty kylätaiteilijoiden jälkiä myös Hämeenlinnaan. Ei kuitenkaan naisvankilaan vaan Paperihuoneelle, jossa kylätaiteilijat harjaantuvat grafiikan painajiksi. Monipuolisuus ei siis ole sekoilua vaan laaja-alaista taiteen tekemistä. Sadaankohan Vehkajärvelle työpajojen jälkeen tuunattua oma prässi puristamaan luovuuden viimeisetkin pisarat taiteen edistämiseen.
Nähdään näyttelyissä! Ohessa kylätaiteilijoiden uusimpia luomuksia kesän taideleiriltä. Tauluista osa on tietenkin myynnissä. Kukaan ei tosin tiedä vielä mitkä niistä.
Ja näitähän on paljon enemmän. Ja lisää pukkaa kun kylätaiteilijat saavat sutinsa heilumaan.