Heinäkuoro kokoontuu taas heinäkuussa

Heinäkuoro aloittaa kesälaulut kättelemällä uudet laulajat maanantaina 01.07.2013 Vehkajärven kesäkahviossa kello 18.00. Tutuiksi tullaan laulamalla. Kaisa ja Ari Pärnänen selvittävät tilaisuudessa toiminnan juonen. Mikäli äänet kestävät, niin konsertissa ollaan Touhulassa jo tiistaina 23.07. 2013  kello 19.00.  Ääntä tule pitääkin yllä koko kesän, jotta varmistutaan Vehkajärven korvissa soivan, eikä vain silmiin pistävän. Tosin voihan sitä soida silmiin pistävän korkeallakin eikä vain korkealla ja kovaa.

ht2hk

Aiemmin heinäkuoro on saanut heinäpölyt kakistettua kurkusta  laulamalla. Vasta karonkassa konsertin jälkeen suut on huuhdotut puhtaiksi kesän antimilla. Mukavien kuorokokemusten innoittamana moni heinäkuorolainen on liittynyt oman kotipaikkakuntansa kuoroon talviajaksi. Kesä on kasvamisen aikaa, jolloin kypsyvät myös ajatukset mukavasta yhdessäolomuodosta eli kuorolaulusta. Kuoro se on taustakuorokin totesi kuuro vehkajärkinen maailmanmies.

 

 

 

 

 

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Sen on tilannut jo 135 muutakin!