Nuutinpäivän pikkujoulut

Vehkajärven digipiiri aloitti toimintavuotensa pikkujouluilla nuutin päivänä. Kulttuuritoimijoilla on yleensä vaikeuksia pitää kiinni aikatauluista, siksi vuosi aloitettiin heti toiminnan ytimessä olevalla tapahtumalla. Moroa mukaillen tilaisuudessa sopu säilyi ja juhlan antimilla mitattuna ylitettiin edellisen vuoden toimintataso. Sopua avitti oleellisesti, että annoksia oli nimikoitu osallistujien nimellä. Ahminta pysyi hyvin hallinnassa, vaikka illan kuluessa myös pikku jekkuja harrastettiin.

Seijan nimeämät piparit pitivät yllä herkkutasa-arvoa. (kuva Seija)
Seijan nimeämät piparit pitivät ahmatit kohtuudessa. Naapureita ei syöty. (kuva Seija)

Lisä silmänruokana digipiiriläiset ihailivat seutukunnan luonnon valokuvauksellisuutta Sejan kokoamassa Kuhmoisten kylät kuvakertomuksesta. Paikallaolijat innostuivat aiheesta niin, että kevään korvalla yhteisretki kohdentuu kuvaamaan Kuhmoisten ketjuuntunutta koskimaisemaa.

Vuosi 2023 taitaa olla toiminnan vuosi, kun heti vuoden alussa saadaan kuvavirrat liikkeelle. Filmi ei lopu eikä filmi katkea, kun ollaan liikkeessä. Valoa kohti mennän. Vehkajärkinen valokuvaus on valon ja oivalluksen taidetta.

Jatkossa Vehkajärven sanomat julkaisee kylätaidetoimikunnan ja digipiirin yhteistyönä epäsäännöllisen säännöllisesti V-äläys arvon saaneen kuvan. Kuvassa tärkeintä on kuvaajan oivallus ja taito välittää hahmottamansa visuaalinen viesti. Kuvan tekninen tasokkuus on toivottavaa, muttei välttämätöntä.

Nähellään. V-äläys tuloo.