Valoa pullossa
Vehkajärven Kylätaiteilijat ja Digipiiri pitivät yhteiset pikkujoulut valoa etsien. Valo on visuaalisuuden ydin. Ryhmien harrastustoiminta perustuu valon luonteen oivaltamiseen. Pikkujouluissa valo löytyi pullosta. Tai oikeammin useasta pullosta. Pimeitä pulloja ei juhlissa näkynyt. Valosarjat olivat korvanneet iloliemet.
Valoa ei kuitenkaan ollut aina tarpeen käyttää. Makuaisti päästettiin irti maistellessa herkkupöydän antimia. Makuaisti ei tarvitse valoa, vaikkakin visuaalinen kokemus tukee makukokemusta. Hyvin oli esillepano onnistunut Valoa ei tarvittu myöskään joululauluja etsittäessä. Lapsuuden joululauluthan muistetaan läpi elämän pimeässäkin. Kuullun ymmärtämisessä ei normaalista tarvita valoa, mutta juhlassa viittomakielisen puheen tulkintaan sitä tarvittiin sanoman hahmottamiseksi. Illan kuluessa viittomisella saatiin ilmaistua myös yleistietämystä. Sopu säilyi illan kuluessa hujauksessa. Kaikki kiekkofanit saatiin pidettyä hyvin juhlassa mukana. Peliä pelattiin pimeästi pöydän alla. Kotiin päästiin vasta Tapparan voitettua Ilveksen 5-3.
Valolla on monta käyttöä. Sen voi laittaa siis myös pulloon. Eikä siihen tarvita edes hölmöläisiä. Rittää kun Vehkajärven visualistit, Kylätaiteilijat ja Digipiiri, ovat paikalla.
Hyvää joulunodotusta koko kylälle. Pidetään valo pullossa.