V-äläys Kuhmoisten koskilta
Luonnon valmistautuessa talveen Vehkajärven digipiirikin pääsi vihdoin sisätiloihin purkamaan kesän kuvasatoa. Ensimmäisenä oli vuorossa kuvakimara ” Kuhmoisten kosket”. Kuvausretki tehtiin kesäkuun alussa, jolloin sulamisvedet virtasivat valtoimenaan loihtien pärskyviä kuohoksia kivisiin uomiin. Retken V-äläyksiksi valittiin Esko Lahtisen kännykällä kuvaama Kivikosken kertomaa. Kuva kertoo oivasti kuvitelman kivisestä koskesta, jonka äärelle suomalaiset haluaisivat mökkinsä rakentaa. Ei ihme, että kansallistaiteilija Pekka Halonen rakensi aikoinaan kesäsuntonsa tämän kosken rannalle. Vehkajärven kylätaiteilijat kokivatkin kummaa värinää paikalle saapuessaan.
Digipiiri valitsi toiseksi V-äläykseksi kuvan kosken kultaisesta kivestä. Kivi kertoo valon väkevästä voimasta kuvittaa ja korostaa luonnon moninaisuutta. Kuvakimarassa havaittiin jokaisen osallistujan havainnoineen ilmiön ja kuvanneensa sitä kukin omasta kuvakulmastaan. Leena Lahtisen kuvakulma valittiin V-äläyksen arvoiseksi.
Kuvausretkelle osallistui 12 digipiiriläistä. Kuhmoisten luonnon moninaisuus teki taas kerran vaikutuksen digipiiriläisiin. Siellä kuvauselämyksiä riittä monelle retkelle.