Touhulan Maitolaituri-projekti
Monia lienee askarruttanut Mattilantien varressa Touhulan pihapiirissä olevat neljä tolppaa. Kyseiset tolpat ovat maitolaituria varten, jonka nuoret tulevat rakentamaan.

Kun Kangasalan kunta päätti laittaa kylän vanhan koulurakennuksen myyntiin, huomattiin nuorisoseurassa kylän yhteisen toiminnan sijoittuvan yhä vahvemmin nuorisoseuran talolle Touhulaan. Vehkajärven vanha koulu toimi muun muassa hyvänä maamerkkinä vierailijoille, sekä koulun seinä toimi kylän informaatiopisteenä. Nuorisoseurassa päätettiin rakentaa kylään Mattilantien laitaan Touhulan pihapiiriin maitolaituri. Maitolaituri toimisi uutena ja entistä ehompana informaatiopisteenä, maamerkkinä ja välinevarastona. Maitolaituri rakennetaan talkoovoimin paikallisten nuorten ja kesäasukasnuorten toimesta. Projektipäällikkönä toimii Severi Puntala ja projektin vastuullisena aikuisena toimii Hannu Mattila.

Maitolaituri-projektiin nuorisoseura sai avustusta ja tukea Kantri ry järjestön Nuoriso Leader hankkeen kautta. Kantri ry:n Nuoriso Leader:in tavoitteena on käynnistää nuorten ja/tai lasten uutta toimintaa sekä saada nuoret mukaan alueen kehittämiseen ja projekteihin. Projekti voi olla esimerkiksi oman tapahtuman järjestäminen, osallistuminen tapahtumaan tai yhteisten harrastusvälineiden hankinta, aina kuitenkin konkreettinen ja toteutettavissa. Toteuttajana voi olla esimerkiksi nuorten tai lasten kanssa toimiva yhdistys tai muu yhteisö. Kantri ry myöntää tukea kaikkien talkootöihin osallistuneiden 15- 25-vuotiaiden työtunneista.
Valion Rakennusosaston 1959 piirustuksin rakennettavan maitolaiturin lisäksi pihapiiriin rakennetaan kolmekorinen vähintään kuusi heittoratainen frisbeegolfrata. Maitolaituri tulee toimimaan muun muassa frisbeeiden varastona. Tulevaisuudessa maitolaiturilla tulee mahdollisesti olemaan tärkeä osa kylän tapahtumissa esimerkiksi kohtaamispaikkana, esiintymislavana tai taidegalleriana. ”Vehkajärveläinen hullu luovuus” luo rajattomia käyttötarkoituksia monille arkisilta tuntuville rakenteille.

Maitolaituri-projekti on jo lähtenyt hyvin käyntiin seinälautojen pohjamaalauksella sekä tolppien pystytyksellä ja sähköjen vetämisellä maitolaiturille. Projektissa on vielä paljon tehtävää, jotta maitolaituri saadaan kasaan. Kaikki halukkaat nuoret ovat tervetulleita auttamaan ja rakentamaan maitolaituria.
Lisätietoja aiheesta antaa Pipsa Pettersson.
Puh. 0440808966
S-posti: pipsa96(at)gmail.com