Timo Mattila muistelee
Sain jututtaa Timo Mattilaa sunnuntaina 16.7.2017 Timon ja Railin kodissa Männistön mäellä Mattilankylässä. Pyysin Timoa kertomaan muistoja Nuorisoseurasta. Timon isä Kalle Mattila oli Nuorisoseuran perustajajäsen ja ensimmäinen sihteeri.
Myös Timo Mattila on toiminut aktiivisesti Nuorisoseurassa rivijäsenenä, talkoolaisena ja monipuolisesti hallintotehtävissä, muun muassa seuran esimiehenä, sihteerinä ja raittiuslautakunnan puheenjohtajana. (Lähde: VNS digiarkisto)
– Minusta ne oli kivoja, kun pojat järjesti tytöille ja tytöt pojille jäsenten keskeisiä illanviettoja. Järjestäjät hommasivat tarjoamiset ja ohjelmat. Soihdut sammuu -tonttuleikkiin valittiin kylän pisimmät miehet: minä, Kivimaan Eino, Kuusisen Urho, Kauppisen veljekset ja Niemisen Eino ainakin oli mukana. Ikääntyneetkin oli mukana ja se oli mukavaa.
– Kerran esitettiin kohtaus seitsemän veljeksen joulusaunasta. Puvut tehtiin jyväsäkeistä, niihin puhkaistiin kaulan- ja hihanreiät, housut oli ja olkia lattialla. Minä olin mukana, samoin Kauppisen Otto ja Kylänlahden Esa. Otto ja Esa painivat. Otto esitti Juhania, joka sanoi venttahool, housuni putoo. Esa oli semmonen velperi, että veti Oton housut alas asti, vaikka oli toisin sovittu, että ei vedetä kuin vähän. Yleisöllä oli hauskaa, mutta Otto kun oli vähän kiivas ja terävä, niin tappeluhan siitä tuli. Kesken näytelmän monta miestä piti kiinni tappelupukareita. Kun tilanne rauhoittui, näytelmä jatkui. Muistan kuinka Toivosen vanha Eero nauroi lattialla pitkänään. Tämänkin illanvietto oli jäsenten keskeinen.
– Joskus sattui sellaistakin, mistä en tykännyt. Poikien vuorolla minulle tuli simanteko. Kyselin Niemisen Kaisalta ja äidiltä kuinka sima valmistetaan. Tein ohjeitten mukaan rantasaunalla 40 litran tonkallisen simaa, jonkinlaista siitä tuli. Mutta pojat tyhjensivät viinapullon simatonkaan tietämättäni. Minä en tykännyt siitä, sillä tyttöjä tuli humalaan ja kylällä mainittiin, että Timon sima oli kovaa.
– Olin aikanaan mukana Syntipukki-näytelmässä, jota saatiin näytellä paljon, käytiin Länkipohjassa asti. Sanoin siinä Lindgrenin Sirkalle: minun täytyy sanoa teille nuori nainen, että tämä tälläinen ei käy, tarkoitan tämä käytös. Taisin olla pappi.
– Nuorisoseuran urheilutoiminnassa olin mukana ainakin lento- ja pesäpalloa pelaamassa. Hiihtokilpailuja oli ja harjun lenkkiä juostiin. Viljasen huvilan ohi, Tomma, Näppilä, kylän kautta koulun ohi, Toivosen sivutte takasi. Toinen harjun lenkki oli lyhyempi. Soutukilpailuissa lähdettiin Syrjänpään rannasta ja kierrettiin Kivisaari.
– Urheilukentän rakentamistalkoisiin osallistuin, kun yritettiin parilla hevosella suoristaa kaltevaa peltoa. Kauppisella oli multakuoppa. Lopulta Arrakoskelta tuli koneyrittäjä, joka tuuppasi Catepillarilla kentän suoraksi.
Mikä sai Timon ja Valkaman Auliksen lähtemään aikamiehinä Keuruulle tanhukursseille?
– Keskusliitosta tuli esite. Päätettiin, että kyllähän mekin mennään, jos semmonen remmi päälle saadaan.
– Muutenkin oli sellainen henki, että mitä toinen uskalsi, sitä toinenkin. Kerran juostiin paljain jaloin ja alasti Mattilan saunasta Korkkisen mäelle ja takaisin, lumi oli juuri satanut. Toisen kerran järven lahden yli. Kukaan ei tainnut nähdä meitä.
– Nuorisoseuran orkesteri on ollut ensimmäinen soittoporukkani. Soitin yhdessä Niinipellon Arvin, Rosendahlin Kaukon ja Haukilahden Raunon kanssa.
Milloin Timo meni Touhulaan?
– Rippikouluiässä. Aiemmin, kun menin illalla koululle kuusijuhlaan ja Touhulassa oli tanssit samaan aikaan, pysäytti joku mies minut tiellä ja kysyi onko viinaa. Vastasin, että ei minulla ole, mutta pihan reunassa on automiehiä, niillä voisi olla. Mies löi rintaani.
– Seura ohjasi järjestysmieskursseille ja toimin tansseissa järjestysmiehenä. Karin Martti oli iso, voimakas mies. Poliisi Riihilahti tuli pitämään tarkastusta tansseihin, että onko Karin Martilla oma pullo. Martti halaili pihassa olevaa koivua, jolloin Riihilahti jäi Martin ja koivun väliin. Riihilahti huusi apua, kun likisti samassa halauksessa koivun kanssa. Karin Martti sai ihailua, kun ote oli kova. Tarkastukset loppui.
– Toinen muisto järjestysmiehenä olosta on, kun tanssit olivat päättyneet, niin yksi tyttö itkee nuhisteli eteisessä. Toivosen vanha Eero kysyi mitä sinä nuhistelet? No kun on päällyskengät viety. Ei täällä itketä nuhistella semmoisesta, pistä kätes taskuun. Tyttö ei pistänyt, mutta Eero veti taskusta seteleitä, hän maksaa kengät. Tyttö osti rahalla arpoja ja voitti maailmanympärysmatkan, jolle myös osallistui.
– Nuorisoseuran merkityksestä sanon, että hyvä kun on toiminut: näytelmät, urheilu, valokuvaus ja kaikki muu.
Millaisia muistoja tulee mieleen Reino Lindemanista?
– Mukavia muistoja. Yleiskuva on miellyttävä, hyvä naapuri. Reino oli Mattilassa auttamassa ja monenlaisissa töissä. Hän oli rohkea, uskalsi kaikkea ja hänellä oli hyvä huumori.
– Reino huolehti Martan kanssa Touhulan asioista: lämmityksestä, siivouksesta ja ravintolasta. Hän järjesteli asioita, tykkäsi ihmisistä ja tunsikin paljon väkiä. Reino oli seuramies ja hyvin huolehtivainen. Hän tuli kylälle siirtolaisena ja toimi metsurin ammatissa.
– Erä- ja kalamies hän oli ja Sylvi Salosen saarimökin talonmies. Siitäkin on monta muistoa. Reino marjasti yhdessä Martan kanssa paljon.
– Reino ja Martta laittoivat itsensä rohkeasti likoon yhteisen hyväksi ja usein ihmisillä oli hauskaa. Urheilukenttä ei ollut vielä valmis, joten 100 metrin kilpailu juostiin tiellä. Vanhempi ikäluokka oli mukana. Pojat sanoivat, että kyllähän Reinonkin täytyy juosta. Reinolla oli kumisaappaat ja vahvat pussihousut, joten hän sanoi nämä painavat, ei ole kamppeitakaan. Pojat kumminkin yllyttivät. Mie meen Martalta kysymään jos sais housut, sanoi Reino ja meni Touhulan keittiölle, jossa Martta emännöi. Hetken päästä Reino tuli ja juoksi 100 metriä, jalassa oli housut polvesta ylöspäin, ne oli Martan pitsialushousut. He olivat rohkea pariskunta, uskalsivat tehdä kaikkea.
– Mentiin Jeepillä Reinon ja Vainion miesten kanssa Salpausselän kisoihin. Jonotettiin kortteeria koululta, jonne oli viety sänkyjä. Ei oltu varattu majoitusta etukäteen. Jono oli pitkä eikä jalanjakoa ollut, joku hieno plikkakin oli liki. Reino tuumasi eihän täst tuu hittoikaan ja meni ohi jonon ensimmäiseksi luukulle ja kysyi missäs ne Lindemanin liput on, soitin aamulla Vaasasta, kuulukii niin huonosti. Reino sai näin junailtua meille jonkun toisen kortteeriliput.
– Kerran mentiin Jeepillä Pyynikin uuteen pyörivään teatteriin, siellä oli harjoitukset menossa. Reino tunsi johtaja Kalliolahden hyvin ja sanoi laitapas toi isohillu pyörimään, myö käyään kyytiin. Me istuttiin katsomon reunalle ja ajettiin yksi kierros. Sitten Reino kertoi, että olis piisamin nahkoja pussillinen teatterin johtajan rouvalle turkkia varten. Kalliolahti käski viemään nahat kotiosoitteeseen. Ne oli raakoja nahkoja, mitähän niistä tuli, parkita ne ainakin piti.
Timo Mattila kertoo tarinoita hyvällä mielellä, kunnioittaen toisia ihmisiä ja lämmöllä menneitä muistellen. Raili-vaimo myötäilee Timon kertomuksia. Pariskunnalla on selvästi mukavaa niin keskenään kuin vanhojen asioiden äärellä. Kaikesta tulee kuulijalle myönteinen tunne ja ajatus, että olisinpa saanut olla aikanaan mukana seuraamassa tapahtumia. Ilmiselvästi ihmisillä on ollut pilkettä silmässä, kyky heittäytyä mukaan tempauksiin ja antautua huumorin vietäväksi. Silti kaikki mikä on ollut tarpeellista tehdä, on saatu tehtyä.
– Oltiin heinässä Kettuvuoren suolla Eskonmäen kohdalla. Mattilan veljekset Jorma, Matti, Kari ja Timo olivat noin parikymppisiä. Keli oli ukkosenhenkinen. Pojat halusivat järveen ja lähdettiin heti. Joku keksi, että kun mennään rantaan, riisutaan mennessä ja niin me heitettiin vaatteet matkalla pois. Kari, nykyään professori, sanoi ettei mene alasti tien yli, vaan jättää olkihatun päähän. Silloin justiinsa Vuorijärven Helga ajoi mopolla lypsylle ja huusi herranjestas kun aina tulee alastomia miehiä.
Jutun kuvat: Juha Jäntti