Kylätaidetta tuuletettiin

Vehkajärven kylätaiteilijat ovat siistiä väkeä. Taiteen tuuletus raikastaa aina luovaa mieltä.

Toteutettuun kylätaiteen tuuletukseen oli löydetty komeroiden kätköistä lukuisia teoksia, jotka olivat jääneet kaappiin. Nyt ne näkivät päivänvaloa. Ja moni näki teokset raikkaina tuuletettuina versioina. Kyse ei siis ollut ulostulosta vaan tuuletuksesta, koska meni teos matkaa takaisin kaappiin. Kylätaiteilijat kokivat ateljeensa esittelyn antoisana. He päättivät tuuletella teoksiaan aina silloin tällöin, jolloin ympäröivä yhteisö pääsee seuraamaan miten kylätaiteen progressio etenee.

Huraa, kylätaide on vapaata tulkitsemaan tuntoja siten kuin taiteilija asiat näkee. Vehkajärvellä ei ole tarve yhtyä somehuutajiin ja muiden tekemisistä valittajiin, kun vapaan energian voi suunnata oman kylätaiteilijan sielun kehittämiseen.

Pirkko läiskii savea ja maalaa kuvia luonnosta. Hanski maalaa maisemia ja kokoaa jakkaroita.

Anni hahmottaa kotikontuja ja Pirjo ikuistaa tunnelmia.

Jorma hakee ilmaisukeinoja.

Seuraava tuuletus järjestettäneen pikapuoliin, koska kysyntää on. Kysytään.

Varma merkki tuuletuksesta on, kun mattopiiskat ilmestyvät Selänteen rappusille. Seuratkaa piiskureiden merkkejä.

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Sen on tilannut jo 136 muutakin!