Kun tuli pääsee irti, laulaako punainen kukko?

Punainen kukko ei nykyään kieu kun palaa. Onkin herättävä toimimaan jo ennen palosireenin ääntelyä ja valojen vilkkumista. Toimimaan voi ryhtyä monella tapaa. Paras tapa on ennakointi. Tiedä, mitä pitää tehdä. Tiedä, miten pitää tehdä.

Nuorille on annettu kullekkin oma tehtävä, jonka he hallitsevat

Kehitys ennakoinnissa on ollut mielenkiintoista. Soitto numeroon 112, ja heti alkaa tapahtua. Kaiken takana on pitkäjänteinen, koulutukseen ja harjoitteluun perustava toiminta. Ymmärretään mitä tehdään. Kun toimintaa kehitetään ajan tekniikkaa hyödyntäen eletään nykyajassa. Vanhat menetelmät museoidaan ja niitä käytetään vain äärimmäisessä hädässä.

Koulutus on osallistumista ja harjoitusta

Kuhmalahden 112 päivässä oli mahdollista kokea pelastusalalla tapahtunut kehitys, joka perustui koulutukseen ja modernin kaluston käyttöön. Koulutus oli aloitettu varhaisnuorista, joille oli uskottu todellinen tehtävä. He sammuttivat palon ja käyttivät siinä nykytekniikkaa. He ymmärsivät, mite he tekivät. He osasivat toimia itsenäisesti. He ymmärsivät, mitä toimimalla saavutetaan.

Vehkajärvellä on arvostettu historiaa. Vanha tekniikka toimii yhä.

Toimittiin sitä ennenkin. Toimittiin eri säännöillä ja eri kalustolla. Vanha kalusto on museoitu palokuntahalliin. Sitä ei jäädä suremaan. Kaluston suurin nykyarvo on, että itse kalusto oli pelastettu. Se on kulttuuriteko. Kuitenkin kalustoa ei ehkä  olisi pelastettu ilman toimivaa pelastustoimintaa. Kiitokset Kuhmalahden VPK:n toimijoille arvokkaasta (nuoriso)työstä, joka turvaa meitä tässä ajassa.

 

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Päivitä uusi varmennus (CAPTCHA) painikkeesta.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.