Vehkajärvi siirtyi robottilypsyyn

 

Maatalouden rakennemuutos on viimeisinä vuosikymmeninä muuttanut maalaismaisemaa ja elinkeinorakennetta melkoisesti. Aikaisemmin kotieläimiä näkyi tasaisesti WP_20140314_019tienvarsien pelloilla ja lähes joka talon pihassa olevien navetoiden karjapihoilla. Tilakokoja suurentava rakennemuutos alkoi kirjoittajan WP_20140314_027muistin mukaan 60-luvulla, jolloin teollisuuden työvoimantarve tyhjensi monta pientilaa. Pellot siirtyivät jatkaville naapureille. Tila- ja karjakoot alkoivat kasvaa. Lisää vauhtia muutokselle antoi Eu-jäsenyyden myötä Suomessakin sovellettava Eu:n yhteinen maatalouspolitiikka CAP. Tuotantoyksikköä kohti saatava tulo on pieni. Jotta tila voisi toimia kannattavasti, on tuotantoa kasvatettava voimakkaasti. Koska tekijöitä ei tilaa kohti ole useinkaan kuin kaksi, on myös koneellistamista lisättävä voimakkaasti.
Tämä kehitys on Vehkajärvellä saavuttanut tason, jossa lypsykarjatiloja on jäljellä yksi, Kylänlahden tila.
WP_20140314_005

Tänään tilalla oli avoimien ovien päivä, jolloin saimme tutustua nuoren isäntäparin, Marian ja Mikon rakentamaan pihattonavettaan, jossa lypsyn hoitaa lypsyrobotti.

 

Navetan pihalle saapuessani huomasin tilaisuuden olevan erittäin suosittu. Autoja oli piha täysi, ja sisälläkin melkoinen tungos. Meidän muuten vain uteliaitten lisäksi paikalla oli paljon alan ammattilaisia, joista osa oli selvästi nuoria tilallisia, joille samanlaisen navetan rakentaminen on suunnitelmissa.

Navetan sisällä ensimmäinen huomio oli valoisuus, jonka mahdollisti tilan korkeus, runsas ikkunapinta-ala ja kattoluukut.

Tekniikan määrä on myös häkellyttävän runsas. Aperuokinnan hoitaa sekoitin, josta mattoa pitkin rehu kulkeutuu eläinten eteen. Väkirehu annetaan lypsyrobotin yhteydessä olevalla automaatilla. Lehmät kulkevat lypsyllä oman tahtonsa mukaisesti. Lanta siirretään raapoilla lantakuiluun, josta se valuu lietesäiliöön, joka on kooltaan  2500 kuutiometriä. Lehmiä navettaan tulee n. 60kpl. Lisäksi saman verran nuorkarjaa. Luvut ovat häkellyttävän suuria. Lannan levitykseen tarvittava pinta ala on vähintään 60ha.

Katsottavaa oli paljon. Ravinnosta huolehti Atria makkaroillaan, Valio juustolla ja jogurtilla ja Martat pullakahveilla.

Kuvia voi katsoa kansiosta, joka löytyy tästä linkistä

 

WP_20140314_003

Jotta rehuntuotannon ja lannanlevityksen vaatima liikenne sujuisi mallikkaasti, pitää kylän teiden olla kantavassa kunnossa ja peltojen kunnon mahdollistettava isoilla koneilla työskentely. Viime aikoina Vehkajärvellä onkin näkynyt paljon risukoiden poistoa ja pellonreunojen oikaisua. Tämä ilahduttavasti osoittaa, että kylässä halutaan helpottaa viljelijän töitä.

Vehkajärven Sanomien toimitus toivottaa nuorille yrittäjille onnea ja menestystä!

 

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Sen on tilannut jo 135 muutakin!