Vehkajärvi Aplodit 2014 jaettu

Nyt ovat sitten Vehkajärvi Aplodit vuodelta 2014 taputeltu. Aplodeilla kannustetaan vehkajärkiseen kulttuuritoimintaan. Aplodin saajat ovat saaneet omalla toiminnallaan muutkin toimimaan. P1010722 aplodit 2014

Aplodeina jaetaan kunniakirjojen ohella Vehkajärven kylätaiteilijoiden taideteoksia muistuttamaan palkittuja kulttuuritoiminnan arkea rikastuttavasta voimasta.

Anne Ahola sai Aplodin kesäkahvion uudistamisesta. Kesäkahviosta muodostui todellinen kyläkeskus, jossa tarjottiin uusia palveluja pyykkipäivästä lounastarjontaan ja hätäapuja kauppakierroksille. Anne onnistui kannustamaan myös kahvion nuoret aktiiviseen ja vastuulliseen toimintaan. Aplodina Annelle annettiin kylätaiteilija Pirjo Aution maalaus “Hetki lypsäjän elämässä”.

aplodikuva

 

 

Kaisa Pärnänen sai Aplodin Heinäkuoron perustaja- ja innostajasieluna. Heinäkuoro on koonnut lauluhaluiset yhteen hauskoihin laulajaisiin heinäkuussa useana kesänä. Laulajaisten pääteeksi laulun iloa on jaettu koko maakunnalle Heinäkonsertissa Touhulassa. Heinäkuoron laulajajoukko on kasvanut vuosittain ja ensi kesänä odotetaan sen olevan jo Suomen suurin heinäkuoro. Talvikautena Kaisa ja Ari Pärnänen johtavt Suomen suurinta naiskuoroa Van Daamit Vantaalla. Aplodina Kaisalle myönnettiin kylätaiteilija Pirkko Mattilan luoma keramiikkatyö Van Vati.

Van Vati

 

 

 

 

 

 

 

 

Aplodit jakaa Vehkajärven kylätaidetoimikunta, joka on jo aloittanut mahdollisten uusien aplodien saajien etsinnän. Toisaalta arvokkaan kultturiteon löytää etsimättäkin. Vain vähän vehkajärkisyyttä peliin ja se on siinä…

Kylätaiteilijat hauskaa loppuvuotta toivottavat .

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Sen on tilannut jo 135 muutakin!