Suven upea päätös

Sopraano Anniina Honkala päätti Vehkajärven kesän suomalaisin sävelin. Anniina Honkalan opinnäytekonsertti pidettiin Vehkajärven kirkossa perjantaina 30.08.2013 pianisti Juhana Mattilan säestämänä.

sopraano

 

 

 

Anniina tulkitsi Heino Kasken, Toivo Kuulan ja Oskar Merikannon sävellyksiä nuoren, puhtaan äänen selkeydellä. Laulaja siirsi kuulijan toiseen maailmaan. Kirkonpenkin istuma-asaento ei vaivannutkaan enää kuulijaa, kun mieli oli päässyt uuteen maailmaan.  Mielen valtasi ajatus” Eihän kesä ja laulu vain lopu, eihän”.  Kuulija ei voinut edes sulkea silmiään pelätessään, että esityksen häkellyttävä kauneus karkaisi äänen mukana jonnekkin. Harvoin saa kuulla puhdasta laulutulkintaa, jossa myös laulun sanoja ei vain krääkäistä ulos, vaan sanat erottuvat ja ovat osa selkeätä sävelkuviota.

Loistava kokemus Vehkajärven kirkossa. Täytyy toivoa, että Anniina pystyisi säilyttämään äänensä tuoreuden jatko-opinnoissaan. Samoin toivon, että hän jatkossakin saisi kokea opetusta, joka lähtee Anniinan omasta äänestä, eikä opettajan omista toteutumattomista haaveista.

Olisi mahtavaa, jos Anniina pääsisi jatkossa osaksi “Vehkajärven korvissa soi konseptia”. Hän vahvistaisi oivallisesti sen korkeakultturi- ja poikkitaiteellista osiota. Nuorena on uskallettava olla luova. Lahjakkuus musiikissa antaa luovuudelle hyvän lähtökohdan. Anniina on lahjakas. Vehkajärveltä löytää kannustusta ja tukea myös luoviin kokeiluihin.

Kiitos konserttinautinnosta ja menestystoivotukset uralle Anniina Honkala. Lähtökohdat menestykseen ovat erinomaiset .

 

 

 

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Sen on tilannut jo 136 muutakin!