Kesäkahvilan asiakas

Töiden jälkeen kahville

Perjantaina 7.8. Vehkajärven kesäkahvilan ovi aukesi tiuhaan tahtiin. Saavuin entisen koulun pihaan puoli viiden jälkeen.

Infotaulun edessä pääsin puheisiin ulkopaikkakuntaisen pariskunnan kanssa, joka kyseli tuttunsa mökin sijaintia. Mökki on Pajulanjärven rannalla, mutta sen omistajat ovat saattaneet vaihtua. Mökin paikka ei selvinnyt, joten jatkoimme keskusteluja muun muassa maaseudun palveluista ennen ja nyt. Sitten pariskunta jatkoi kesäistä kiertoajeluaan.

Menin sisälle kahvilaan. Olin ohittanut Pohjantaipaleella mopomiehen. Mopomies istui nyt kahvilassa – kahvi ja munkkirinkilä maistuivat hänelle. Samalla mies vaihtoi kuulumisia myyjän kanssa.

Tarmo Riihilahti
Tarmo Riihilahti

Istuin samaan pöytään mopoilijan kanssa. Ostin ison kahvin, mustikkapiirakkapalan, korvapuustin ja pussin lakritsia. Ne maksoivat yhteensä 5.50 euroa.

Siinä rupatellessamme kävi ilmi, että mopomies on Tarmo Riihilahti Rautajärven kylästä. Tarmo on Vehkajärven kesäkahvilan kanta-asiakas. Hän on osallistunut monesti Vehkajärvi-pyöräilyyn kaverinsa Erkki Ahosen kanssa, mutta kahvilassa hän alkoi käydä vakituisesti vasta tänä kesänä.

Vehkajärven mukava ilmapiiri on tehnyt hyvän säväyksen Tarmoon. Esimerkiksi Nuorisoseuran esimies Juha-Pekka Pettersson on “mukava jeppe”.

Asvaltti syö renkaita

Tarmo Riihilahti ajaa Rautajärveltä kahvilaan Pappa-Tunturilla tai polkupyörällä. Tunturi on 1980-luvulta ja toimii moitteetta. Jos Tarmo tulee polkupyörällä, hän ajaa takaisin Rautajärvelle Kasiniemen ja Kyynärön kautta. Matkaa kertyy yli 40 kilometriä. Pyörällä mies käynyt kahviolla arvionsa mukaan yli 20 kertaa.

Pappa-Tunturi on vakaa kulkuneuvo
Pappa-Tunturi on vakaa kulkuneuvo

Asvaltti syö renkaita, Tarmo kertoi, joten polkupyörän sisärengas näkyy jo. Vesisateessa hän ei ole joutunut ajamaan monesti, sillä sateen alkaessa hän lisää vauhtia. Vaikuttaa siltä, että miehellä on teräsmiehen kunto, sillä hän on pyöräillyt Kukkian ympäri tänä kesänä jo ainakin 12 kertaa ja pyöräilykilometrejä kertyy 1600. Kuhmalahti-pyöräily on tuttu tapahtuma niinikään. Eikä liikunta jää pyöräilyyn, vaan Tarmo liikkuu myös koiran kanssa.

Suosikkituotteet

Kesäkahvilassa Riihilahden suosikkituote on kaksi kahvia ja korvapuusti. Joskus maistuu jätski. Tarmolla on jo kolmas kahvilan kanta-asiakaskortti yhtä leimaa vaille täynnä. Kymmenennen kahvin saa kortilla ilmaiseksi.

Kolmas kanta-asiakakortti
Kolmas kanta-asiakakortti

Mikä Vehkajärven kesäkahvilassa on parasta? Se on semmonen, mitä ny sanos, viihtyisä, kertoi Tarmo. Edullinen, hyvät hinnat. Olen ostanut täältä koirallekin sapuskaa ja muuta, joskus kirpputoriltakin jotain. Koira on lapinkoira Vili, Vili Auvinen. Täällä on hyvä tarjoilu, Tarmo kehui.

Tulen monesti Vehkajärvelle jo kello 11.50, kun kahvila aukeaa kello 12. Silloin on tuore myyjä ja tuoreet tuotteet, Tarmo kertoi pilke silmäkulmassa. Kahvilassa työvuorossa ollut Paula vahvisti Tarmon puheet hymyssä suin, mies on usein päivän ensimmäinen asiakas.

Ihmisten parissa

Jos olen hengissä, käyn ensi kesänäkin täällä, Tarmo sanoi. Perjantaina miehelle tuli puhelu, johon hän vastasi: Rikospoliisilla. Sivusta kuunnellen pystyin päättelemään, että puhelussa sovittiin Rautajärven kylätorille menosta jonkun kaverin kanssa melkoisen levein sanakääntein. Miehellä vaikuttaa olevan sana hallussa.

Ei se ihme ole, sillä Riihilahti vaikuttaa viihtyvän muiden seurassa. Viime aikoina hän on käynyt Rautahovin talkoissa. Toreilla käyminen on mukavaa, samoin tanssit. Ja karaoke. Tähdet tähdet, Moskovan valot, Syksyn sävel, Ajomies, Metsäkukkia ja monet muut kappaleet ovat Tarmon suosikkilauluja, ne sopivat matalaan ääneeni, hän kertoi.

Tarmo avaa maitokaapin oven
Tarmo avaa maitokaapin oven

Ennenkuin Tarmo lähti kylätorille, ehdimme vielä visioida kesäkahvilan ensikesää. Mitä uutta voisi koittaa kahvilan yhteydessä? Karaoke? Kesätori lauantaina kerran kuukaudessa? Mitä siellä myytäisiin? Tarmo kertoi, että hän ostaa Rautajärven torilta yleensä leivonnaisia isomman määrän. Leivonnaiset voisivat olla menekkituote Vehkajärvelläkin.

Kesäkahvila on avoinna vielä tänään lauantaina ja huomenna sunnuntaina. Sunnuntaina Nuorisoseura tarjoaa kesäkahvilaa tukeneille kakkukahvit. Aholan Anne valmistaa messeviä kakkuja, joten niitä on ihan pakko päästä maistamaan. Tarmo Riihilahti aikoo käydä kahvilassa molempina päivinä.

Ties vaikka kanta-asiakkaiden arvonnassa potkaisi onni. Kolmella kortilla mahdollisuudet ovat hyvät, tuumailee Tarmo.

Kiitos kahviosta

Lähdin kesäkahviolta hyvällä tavalla mietteissäni kuuden jälkeen. On itsestään selvää, että kahvila on kohtaamispaikka. Sosiaalinen pääoma kasvaa ja me kaikki saamme uusia näkökulmia keskustelujen kautta. Kiitos kesäkahviosta, vehkajärveläiset ja kaikki muut kahvion mahdollistaneet.

 

 

 

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Sen on tilannut jo 136 muutakin!