Touhulan keittiö on uusittu ja muita tiloja on kohennettu

Touhulan keittiö on uusittu ja muita tiloja on kohennettu

Vehkajärven Nuorisoseuran juhlatalo Touhula valmistui vuonna 1927 talkootyön ja useiden lahjoitusten turvin. Hirsirunkoinen rakennus on yhä terve ja hyväkuntoinen.

1990-luvulla taloa jatkettiin lisäsiivellä, johon sijoittuivat muun muassa sisävessa, varasto- ja tekniset tilat.

Tänä talvena Touhulan keittiö koki täydellisen remontin. Talkooväki purki ja kuljetti vanhat kalusteet pois.

Purkutyön jälkeen paikallinen yrittäjä Esko Puntala vaihtoi tai kunnosti keittiön kaikki pinnat kattoa lukuun ottamatta ja asenti uudet kalusteet talkoolaisten avulla. Puntala korjasi myös puuhellan toimivaksi.

-Keittiö tuli ikänsä päähän. Toimivuus kärsi, sillä siellä oli vähän laskutilaa ja liikaa kaappeja. Kaappeihin tuppasi kerääntymään turhaa romua ja tila vaikutti ahtaalta, Nuorisoseuran esimies Juha-Pekka Pettersson kertaa remontin taustoja.

Uudistettu keittiö on sävyltään vaalea ja avara. Alakaapit vaihtuivat vetolaatikoihin ja yläkaappien tilalla on avohylly. Siirrettävät saarekkeet antavat lisää lasku- ja säilytystilaa.

Keittiön koneet, kuten sähköhellaja astianpesukone, uusitaan keväällä. Kylmiön sijainti suhteessa keittiöön järkevöitetään ja talkoolaiset jatkavat talon varastotilojen läpikäymistä.

Nuorisoseura haluaa parantaa Touhulan käytettävyyttä erilaisiin tilanteisiin, joten muutostöitä tehtiin myös eteis- ja ravintolapuolella. Keittiö, ravintola ja eteinen yhdistettynä ilman juhlasalia sopivat kokoontumistilaksi pienempiin tapahtumiin.

Eteisestä paljon tilaa vienyt lipunmyyntikoppi purettiin pois, mutta lippuluukku jäi.

-Lipun ostaminen luukusta on monelle tärkeä juttu. Se on myös osa perinnettä, jota ehdottomasti haluamme täällä säilyttää, Pettersson sanoo.

Eteisen ja ravintolan muurit Puntala pinnoitti ja maalasi alkuperäiseen harmaaseen sävyyn. Kun lämpenee, myös lattiat maalataan. Eteiseen Puntala asensi Porin Matti -tulisijan. Tarvittaessa ravintolankin puolelle voi asentaa kamiinan.

-Jos Touhulan talvikäyttö lisääntyy, puilla lämpiävä kamiina on tarpeen vähentämään sähkönkulutusta, miehet suunnittelevat.

Tällä hetkellä Vehkajärven kylän käytetyin kokoontumispaikka on kaupungin omistama koulurakennus, joka kuuluu myytävien kohteiden listalle.

Nuorisoseuralaiset suhtautuvat luottavaisina juhlatalonsa tulevaisuuteen. Seuran omat tapahtumat kuten Mansikkajuhlat, Touhulan yö ja Puurojuhla keräävät väkeä hyvin koolle.

Vetovoimaisin talon vuokraaja on Vehkajärven Teatteri, joka esittää vuosittain Touhulan salissa heinä- ja elokuussa näytelmän.

-Sali on toisinaan tupaten täynnä, tietää itsekin näyttelevä Puntala.

Paikalliset käyttävät Touhulaa perhejuhlien järjestämiseen. Petterssonin ja Puntalan mukaan myös muualla asuvat, mutta jonkin sidoksen Vehkajärven seudulle omaavat, ovat yhä kiinnostuneempia käyttämään juhlataloa tilaisuuksiinsa.

-Touhula on idyllinen seuratalo, joka sijaitsee sopivasti sivussa rauhallisella paikalla, mutta tien varrella. Talo henkii hyvää perinnettä, mutta taipuu tarpeellisiin muutoksiin, mistä osoituksena ovat tehdyt kunnostustoimet.

Muutostöiden suunnitteluvaiheessa nuorisoseuralaiset kävivät tutustumassa ja hakemassa vinkkejä muiden seuratalojen tiloista. Remontin rahoitus tuli seuran omista varoista ja maaseudun kehittämisyhdistys Pomoottorilta.

  • TOUHULA
  • Vehkajärven Nuorisoseura perustettu 1917
  • Touhula valmistunut 1927
  • Sijainti Mattilantie 150, Vehkajärvi, 60 km Tampereelta itään
  • Salissa teatterikatsomo 150 henkilölle
  • Salissa pöytäpaikkoja 100 henkilölle
  • Sisä- ja ulkovessa
  • Telttakatos vuokrattavissa
  • Esiintymislava ja pukuhuone
  • Teatterivalaistus ja äänilaitteet
  • Ulkokatos, urheilukenttä ja välinevarasto
  • Ilmalämpöpumput/jäähdytys, klapikamiinat
  • Touhulan isännöitsijä Satu Puntala

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Sen on tilannut jo 136 muutakin!