Kylätaiteilijat kiittää
Vehkajärven kylätaiteilijat järjestivät 10 vuotisen toimintansa kunniaksi kylätaiteen tuuletuksen ateljeessaan Selänteen Patelassa. Tuuletuksessa oli esillä ryhmän uutta ja vanhempaa taidetta. Näyttely oli rakennettu ryhmittelemällä teokset taiteilijakohtaisesti ympäri seiniä. Kun kylätaiteilijat ovat kylähulluista seuraavia, näin he pääsivät lähemmäksi seuraavaa tasoa eli seinähulluutta. Tuuletuksessa saatiin esille myös uusia tuulia, jotka eivät soveltuneet sisäseinille.
Seiniltä sai bongattua muun muassa seuraavia kokonaisuuksia:
Annin seinäke keskittyi lintuihin.
Pirjon seinäke viesti pohjoista tunnelmaa.
Pirkko esitteli kurkikaverinsa
Paula esitteli tekemiään kokeiluja
Jonte oli kerännyt nurkkaansa otteita maailmankatsomuksestaan.
Tuuletuksen uusia tuulia oli viedä taidetta ulkoseinillekkin. Tällöin tarjottu ilmainen näyttelykahvi ja pikkupurtava saivat uuden visuaalisen lisämausteen.
Ulkokahvi suositeltiin nautittavaksi ihan pihalla luonnon helmassa.
Nautiskellen saattoi seurata ujon kylätaiteilijan luomisen tuskaa puutarhan keskellä. Keskeneräisen työn arvionnin pelko tosin saattoi aina välillä siirtää taiteilijan muihin sfääreihin.
Tuuletukseen kävi tutustumassa 120 vierailijaa, joista vehkajärveläisiä oli 16. Kylätaiteilijat kiittävät näitä vehkajärvisiä arvokkaasta tuesta kyläkulttuurin kehittämiseksi.
Tuuletus vahvisti haja-asutusalueiden toimintakulttuurin ydintä. Toimitaan itsenäisesti keskittyen omaan alueeseen. Keskuksia ei laitamaiden pyrinnöt kiinnosta, eikä niiden tukeen kannata luottaa. Kylätaiteen tuuletus oli osa Kangasalan kulttuuriviikkoa. Kulttuuriviikon piti markkinoida kunnan kulttuuritarjontaa. Uusissa tuulissa Kylätaiteilijoiden tulee itse hoitaa markkinointi osana omaa tuuletusta. Toisaalta kannattaa pohtia, eikö suutareidenkin pidä pitäytyä lestissään ja nauttia omasta tekemisestään. Antaa tuuliviirien juosta markkinoiden perässä. Markkinahyvä harvoin kantautuu kotiin asti. Itsenäisten harrastajaryhmien ei tule kannustaa kuntaa verorahojen hukkakäyttöön.
Kylätaiteen ytimen pitää jatkossa suuntautua enemmän luovaan hulluuteen.