Kesämökin neljä vuodenaikaa

Kun tässä nyt kerran ruvettiin aukomaan henkilökohtaisia päiväkirjamerkintöjä, niin tehdään se nyt sitten oikein perusteellisesti. Edellisessä kirjoituksessa mainitusta mökkipäiväkirjasta nimittäin löytyy nippu runoja, jotka kuvaavat erään vehkajärvisen kesämökin tunnelmia neljänä eri vuodenaikana. Niin, ja täytyy olla melkoinen idiootti, julkisuudenkipeä narsisti, vehkajärkinen tai vaan muuten hullu, jos laittaa omia runojaan julkisesti nähtäville, mutta kaikkia noita ominaisuuksia on varmaankin siunaantunut omalle kohdalle.

Eli tässä siis mökkitunnelmia eri vuodenajoilta, hyvin raa’assa, riimittömässä ja muutenkin viimeistelemättömässä runomuodossa. Toivottavasti joku tunnistaa näistä jotain samaa kuin mitä omalla mökillään on kokenut.

Alkukevät

Palokärki koputtaa metsän oveen:
Onko kevät jo kotona?
Sammakko kömpii puuvajan alta
kankeana, kohmeisena:
Onko jo tarpeeksi lämmintä?
Joutsenpari viistää järven pintaa:
Joko jää sulaa?
Kirjosieppo lehahtaa räystäälle:
Onko pesä jo valmis?
Teeret pulputtavat jäällä:
Onko pari jo löytynyt?
Joko on kevät,
joko?

Keskikesä

Mustarastas on
kesän paras laulaja.
Metsän solisti.

Pilvet mustuvat
Isosaaren takana.
Ukkonen nousee.

Syrjänpäänselkä,
peilityyni tai tyrsky,
kuin mielen peili.

—-

Kun pilvet palavat Isosaaren yllä,
joutsenet tanssivat.
Käki kellottaa iltaa Pajulassa,
kuikkapari halkoo selkää.
Ei kuulu ihmisen ääniä.

Alkusyksy

Ei liiku lehti,
ei nouse aalto.
Isosaaren koivut
peilaavat keltaista kuvaansa
järven pinnasta.
Varis kokeilee varovasti,
miltä kuulostaa kraa.
Yksi airon kolahdus
kuuluu kauas.

Alkutalvi

Kun vien roskat,
kerään pyykit,
tyhjennän kaapit,
haravoin pihan ja rannan,
katkaisen sähkön
ja viimein lukitsen oven,
varmistan,
että mökki pärjää talven täällä
ja minä kaupungissa.