VNS100: Wehkajärkinen Wappu

Vapun juhlintaa Plevnassa 1920.

Sata vuotta sitten Vehkajärvellä vietettiin vappua mikäli mahdollista vieläkin riehakkaammin kuin tänä päivänä. Nuorisoseuran arkistoista löytyy useita merkintöjä vapun vietosta. Esimerkiksi 25.4.1920 Riihimäessä pidetyssä nuorisoseuran johtokunnan kokouksessa suunniteltiin vappujuhlia seuraavasti (ote pöytäkirjasta):

Päätettiin viettää Wappujuhlaa Pleunassa Wapunpäivänä alkaen klo 5 i.p. Ohjelmana tulisi olemaan seuraavaa: Laulua, yhteisesti, puhe, Matti Närvä, kertomus, Laura Mattila, puhe, Lyydia Anttila, laulua, leikkiä. Lauluiksi esitettiin  Terve ystävä sä tänne suojahamme, Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö ja Karjalaisten laulu. Kokouksen puolesta Hulda Rantanen

Saman vuoden kesäkuulle päivätystä Pilkkeestä nro 15 löytyy sitten nimimerkin Ritva kirjoittama raportti näistä juhlista, joissa sormet heiluivat nurkissa ja jalat lattialla, ja lopulta päädyttiin oikein joukolla lailottamaan ja lyllyttämään. Lunta oli silloin vähemmän kuin nyt.

Wappujuhlat

Vappujuhlat vietimme reippaasti Plevnassa. Tietäähän, että kaikki on vappuna iloisempia ja virkeempiä. Ensimmäinen ihana kesäpäivä, sen jokainen ahmimalla nautti. Tuuli kovin ryskytti, huojutti lehdettömiä puita ja loi aaltoja sinijärviemme vapaaseen veteen. Vuokot saivat voimakkaimman tenhon vappujuhliimme.

Tuliaiskahvi oli kammattu juhlavieraille, oikeempa kaakun kans: Eipä kenenkään suukkosta nähnyt maa-ilmansuuntaa kohden. Ensiksi laulettiin isänmaallisia lauluja. Sitten alettiin varsinainen ohjelma, jossa mm. päätettiin viettää Äitienpäivää. Myös määrättiin A. Kahila Kieltolakiliiton asiamieheksi.

Kokouksen ohjelmaksi oli myös määrätty useampiakin lauluja, sitä paitsi M. Närvän kaunis puhe. Entä sitten – ? Vanhastaan hauska ja aina odotettu Pilke lehti, jonka kaikesta pumpulisydämestäni toivon jokaisessa kokouksessa pilkistävän. Useinpa saakin sen hauskat jutut nauruhermot kiihottumaan.

Kaikki alkoivat tuijottaa toisiinsa, silmät kuin sarkanapit, ikäänkuin kysyen: no mitäs nyt sitten—–

Mitäs muuta kuin tytöt kaikki yksimielisesti nousivat penkiltä ja alkoivat sitä “vanhaa vehkajärviläistä” lailottaa. Vaan eipä tahtonut yksistään tällä menolla kuin sakarat ylöspäin pysyä. Kohta alkoikin heilua sormet nurkassa ja jalat lattialla. Kaikki yhteen lyllytykseen.

Emännätkin koettivat nostaa jalkojansa toisten tasalle, yksinpä lapsienkin takajalat antoivat tahtia, kuin Ranta-aatun airon kitinä soutua.

Kaunis oli juhlasalimme. Katossa paloi kruunulamppu sitä paitsi kuusi vanhanaikuista steariinikyntteliä. Vehkajärven kaatunut vapauden sankari Antto Viljamaa oli aivankuin elävänä joukossamme, vaikka vaan kuvana seinällä vapauden risti rinnalla. Häntä Vehkajärven Nuorisoseura kunnioittaa! — kaipaa!

Vettä satoi jokseenkin sakeasti kun pois lähdimme. Mutta ennen kuin yksikään kerkisi “nukkumatin” matkaan, paistoi kuu jo niin kirkkaasti että yksin järven laineenkin silmää huikaisi. Sellaiset muistot viime vappujuhlilta!

Vehkajärven Nuorisoseura toivottaa kaikille vehkajärveläisille hauskaa vappua!

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Sen on tilannut jo 135 muutakin!