VNS100: Sota-ajan muistelma vuodelta 1918
Vuoden 1918 sisällissota oli vakioaihe ensimmäisissä Pilkkeissä. Kirjoitukset kertovat taisteluista Kuhmoisten rintamalla, Vehkajärvellä ja Messukylässä. Toiset pohtivat sodan yhteiskunnallisia ja poliittisia vaikutuksia esimerkiksi nuorisoseuraliikkeen kannalta. Lisäksi löytyy tarinoita kotirintamalta.
Alla poiminta Pilkkeestä nro 6 maaliskuulta 1919. Se kertoo Pohjan kylän tapahtumista lähes päivälleen 99 vuotta sitten kotirintamalle kotimieheksi jääneen naisen näkökulmasta:
“18 päivä maaliskuuta kuului koko päivän aika paukkina Pohjan kylästä. Tykit jyrisivät, kiväärit paukkuivat ja kuularuiskun papatus kuului vallan selvästi. Koitin rohkaista luontoani joka kerran jälkeen kun akkunat helisivät tykkien jyrinästä, sillä pelko hiipi mieleen ja ajatus siitä, että ei tiedä milloin tulee kuula huoneeseen, eikä se olisi ollut mahdottomuus sen välimatkan suhteen mikä oli.
Olin jäänyt kodin hoitajaksi, toisten ollessa paossa, täytyi pitää kaikki kunnossa, huolehtia eläimet, yms. Mikään työ ei tahtonut käydä niin kuin ennen.
Oikein sydäntä viilsivät ne pitkät laukaussarjat, ja ajatellen, että se oli ihmisten surmaamista varten. Joskus kuului kuin lähenisi pauke meidän kylää ja se toi uutta pelkoa.
Kulki maantiellä valkoisten lähettiä, joilta sain tietää, etteivät valkoiset olleet perääntyneet vaan olivat samoilla paikoilla kaiken päivää ja että illalla palaavat takaisin tähän kylään, silloin ripeästi toimiin, kaikki pelko pois.
Lypsin lehmät, katsoin piilopaikoista yhtä toista syötävää ja lähdin ruokatavaroineni sotilaiden majoituspaikkaan. Pian tulikin sinne odotettuja, väsyneen nälkäisiä valkomekkoja. Eikä ihme, että olivat väsyksissä, pidätellessään monta vertaa suurempaa vihollisjoukkoa. Katselin maantietä pitkin niiden tuloa, muistui mieleeni Vänriks Stoolin tarinoista Torpan tytön laulusta sanat: ”Väsynyt päivän vaivoista, miesjoukko vaeltaa, työn tehtyään kotihin halajaa, jne.” Sitä hiljakseen hyräilin tehdessäni voileipiä ja antaessani maitolasia Kivekkään keittiössä, kun eräs tyttökaverini tuli sinne ja sanoi, että meitä on pyydetty teetä keittämään kansakoululle. Otin maitokannun käteeni antaakseni lopun siellä. Kyllä siinä mennessä kysyttiin maitoa. Tarkastin heitä vähän sivumennen näkyisikö tunnettua, mutta en huomannut.
Tuli joku portaissa vastaan, mainitsi nimeni ja pyysi maitoa. Valkoinen mekko ja päähine kokolailla pään ympäri kierrettynä, en tahtonut tunteakaan, kurkistin tarkemmin ja tutut iloiset silmät loistivat vastaan. Kyllä saat, sanoin ja ojensin kannun hänelle käteen. Oli meillä touhua keittäessämme teetä pojille, niitähän oli toistasataa.
Kiireesti täytyi kaikki tapahtua, sillä heillä oli määrä mennä vielä sinä yönä Kuhmoisiin. Punaiset ammuskelivat monta tuntia jälkeenpäin vielä sitä paikkaa, jossa valkoiset olivat päivällä olleet, mutta eivät uskaltaneet tulla lähemmin katsomaan, että ei siellä ketään enää ollut. Se ampuminen sai pelon valtaan tässä kylässä. Silloin kotona olevat ihmiset kävivät päälliköiden tykönä pyytämässä lupaa saadakseen poistua kylästä johonkin syrjäisiin asunnoihin.
Kun sitten sotapojat tekivät poislähtöä, kyselivät ne meiltä, eikö haluttaisi lähteä mukaan. Olimme suostuvaisia, sillä ei ollut sillä kertaa turvaa muualla ja niin lähdettiin Kuhmoista kohden. Meitä oli siinä hevosessa kuski, kaksi poikaa ja me kaksi tyttöä. Heti ensimmäisessä ylämäessä tarkasti päällikkö joukon ja huomasi meidätkin. Hän vain naurahti ja sanoi, että pojat ovat korjanneet tytöt talteen.
Oli kirkas kuutamo sinä yönä, sen muistan aina ja hänet pohjalaispojan, jonka rinnalla matkustin sen 7 km. Jäiset, kylmät vaatteet eivät lämmittäneet häntä, ja siksi koitin minä parhaani mukaan hehkua lämpöä.
Satuin kerran jälkeenpäin puhumaan tästä Pohjan kylän sotaretkestä erään punaisen muijan kanssa. Hän jutteli, että kyllä niille valkoisille tuli enemmän haavoittuneita kuin punaisille. Jo silloin päivällä vietiin kahta ja yöllä taas kahta ja ne olivat niin heikkoja, että kumpaistakin piteli toinen kainalossaan. Monta kertaa ovat ne haavoittuneet nauraneet tälle makeasti.”
– Mukana ollut –