VNS100: Reenun väkijen lehmäin lossaus

Julkaistu Pilkkeessä n:o 9 vuodelta 1919. Artikkelikuvana lehden etusivu.

Tekstin on aukikirjoittanut Timo Humalisto.

Nuorisoseuranlehti Pilkkeestä löytyy paljon hauskoja kertomuksia, joissa osassa on lisäksi käytetty paikallista murretta. Otsikoksi otin jutun lopusta löytyvän lauseen, jonka merkitys tuskin aukeaa monellekaan ennen tekstin lukemista. Se alkaa tästä:

“Kullehmiä saaresta soulettiin.

Päivällispöylässä kun imeläpuuroo kilvan latkittiin sano Reenu, että nyt lähletään saaresta lehmiä lossaan. Lähle sinä Teemu eleltä päin soutaan lauttaa saareen, minä tulen perässä paatilla Leenun ja Liinun kanssa.
Kun päästiin päivälliseltä sano Teemu Viinulle tuleppas survoon vähä minun ristiluitani, että saan sopimaan itteni lauttan istukkaalle. Viinun pehmiteltyä Teemun sarania lähti se hyvillä miälin lautalle päin ottaen mukkaan piänen ihrakappalee, jolla rasvaili lauttan peukaloa. Kuulu vielä kylän akolle huutelevan, ettei kiljukkun pajulaisten paatin peukalot.

Saareen päästyä sai Teemu lauttan istukkaalla ihhailla suurija känsäsijä kämmenijjään sillaikaa kun Leenu ja Liinu kokkoili lehmiä rannalle Reenun jäälessä laitteleen riimuja ja köysiä. Kaks lastia tuatiin onnellisesti salmen ylitte. Sitte mentiin ottaan kolmas lasti. Jäljellä oli suuremmat, pahemmat lehmät Tuulike ja Tuarike. Kunne saatiin lauttalle rupes Teemu soutaan nin että ristiluut napsahteli likkain pilellessä lehmiä kiinni ja Reenun taas soulellessa paatillaan perässäpäin. Päästiin likelle rantaa, siappas Liinu Tuuliken päästä riimun pois ja voi taivas! Tuulike meni siinä samassa päistikkaa lauttalta järveen, ei näkyny issoon aikaan eles sen hiivatin häntää. Ennenkun Reenu ennätti siunata oli Tuarike päässyt Leenulta irki ja tehny saman tempun. Teemu ei osannu muuta kun nauraa semmoselle menolle. Mutta Reenu, jonka elikoita lehmät oli päivitteli ”jota minä ny juuri sanon,” kuinkas nykkävi. Nähtiin sentään piänen päästä lehmien uivvan rantaan ja ruppeevan tappeleen toisten lehmäin kanssa. Piäni kupparikeikka näytti lehmiä vaan virkistänneen.
Semmonen oli Reenun väkijen lehmäin lossaus.”

Tekstin kirjoittajaksi on merkitty nimimerkki “Toi”

Kertomus on ajalta, jolloin ruokaa ei varmasti ollut liikaa. Pelloilta saatava sato ei yksin olisi riittänyt ihmisiä ruokkimaan. Mutta silloin osattiin käyttää märehtijöiden erikoisominaisuuksia hyväksi: (Wikipedia:märehtijät): “Märehtijät ovat kasvinsyöjiä, joiden ruoansulatuksen erityispiirteenä on, että ne pystyvät etumahojensa mikrobitoiminnan avulla hyödyntämään runsaskuituista, muuten heikosti sulavaa ravintoa sekä huonolaatuista valkuaista tai jopa aminohappoja yksinkertaisempia typpiyhdisteitä valkuaisen lähteenä.”

Niinpä silloin lampaat ja naudat kuljetettiin kesäksi metsään ruokailemaan. Erityisen suosittuja olivat saaret, niissä kun oli tavallaan aidat valmiina, harvoin ne sieltä pois uivat.

Pelastaisiko lehmäin lossaus nykyaikanakin maailman nälänhädältä?  Kyllä minä niin luulen.

Linkit alkuperäisiin asiakirjoihin:

https://drive.google.com/file/d/0BxCIgVe-tGAKQlVsU0xQei1ockE/view

https://drive.google.com/file/d/0BxCIgVe-tGAKMjJhVk9ZZ2FzeEE/view

 

 

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Sen on tilannut jo 135 muutakin!