VNS100: Juhannuskokolla

On juhannusaatto. Me nuoret olimme aikoneet mennä polttamaan juhannuskokkoa. Se nuorten hurja luonto aina vaatii jotain ajanvietettä. Valitsimme saaren rantojen paikan, siinä oli kallio ja siinä oli mukava kokkopaikka.

Olimme rannassa lähtövalmiina vene matkalle saarta kohden. Vartosimme vielä lisää joukkoa ennen kuin lähdimme. Kohta saapuikin toisia kahvipannuineen, maitokannuineen ja jauhopusseineen. Olihan sitä tarvis varata evästäkin näin pitkälle reissulle. Johon olikin meitä kertynyt kylän rantaan aika joukko. Vene liitää vesille, kohta toinen ja kolmaskin, ja kuka tietää kuinka monta siinä lieneekin lähtenyt liikkeelle. Lastit vaan pian kuntoon. Nyt veneet liukuvat saaren rantaa kohden. Hei! Kilvalla vaan ken ensin rantaan ennättää.

Päästyämme rantaan kapusimme kaikin kalliolle, teimme tulen ja kokosimme puita, minkä ennätimme. Nyt sitten … toiset keittämään, toiset paistamaan ja me loput, jotka jäimme hommista vapaaksi rupesimme leikkimään aikamme kuluksi. Ja aikaammehan me olimme tulleetkin kuluttamaan. Keskustelimme, että mitä sitä oikein nyt leikittäisiin. Jokainen ehdottaa, että lähdettäisiin kirmaamaan ympäri saarta. Niin sitä sitten mentiinkin, että metsä vilisi. Melkein sitä joka mättäällä nenälleen kupsahti, mutta eikähän se mitään meinannut, kun nousee aina ylös ensimmäiseksi työkseen. Nyt ovat kaikki piilossa paitsi hakijat. No nyt suorastaan me liikkeelle. Oho! Tuon puun juurella on jo yksi pari ja tuolla toinen! – – Nyt hakijat pääsivät taas vuorostaan piiloon ja toiset tilalle hakemaan. Tämmöistä jatkettiin niin pitkälle kuin kutakin halutti.

Kahvikin oli jo ehtinyt valmistua ja jaettiin parasta päätä. Seisatuimme taas välillä ja asetuimme kokon ääreen lämmittelemään ja juttelimme, yhtä, toista. ainahan sitä juttuja tuppaa olemaan, kun on kumppania koolla.

Tuolta toisesta syrjästä kuuluu innokasta keskustelua. Mikähän siellä mahtaa olla aiheenaa, tuumimme me. Mutta pian saimmekin tietää sen. Pojat olivat huomanneet saaressa vanhan ladon ja nyt he keskustelivat, että sen nurkan alle pitäisi saada valkea. Siitä tulisi soma kokko. Tuumasta toimeen, vaan mitäs myös muuta ladon omistajakin vanhapoika. — Häneltä tietysti siihen lupa kysyttävä ja hinnasta sovittava. Huomaamatta hän oli saapunut paikalle. Hänelle esitettiin asia ja niin oli kauppa valmis. Pian loimusikin lato iloisesti tulessa. Tosiaankin olihan se komia tuli, liekit tavoittivat aina koivujen latvoja.

Ilonpidossamme näitä kaikkia oli aikamme kulunut aamupuoliin, nyt lähdimme jo kotimatkalle ja laulelimme kauniissa kesäyössä istuessamme veneessä. Olimme päässeet kylän rantaan, heitimme hyvästit ja lähdimme jalan tallustamaan silmä kourassa ja sänky mielessä.

Terveiset n:seuralaisille toivottaa Marja.

Julkaistu Pilkkeessä nro 3, marraskuussa 1918

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Päivitä uusi varmennus (CAPTCHA) painikkeesta.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.