Pullo viiniä ja kuusi tapasta

Muailmalla olemme oppineet, että  ruokatarjonta on  makeimmillaan siellä, missä tavalliset ihmiset kansoittavat ruokapaikan.

Cordoban ruokaaTodeksi koimme tämän jälleen retkeillessämme Andalusian tanhumailla. Olimme saanut yömajassamme vinkin hyvästä lounaspaikasta. Noudatimme vinkkiä ja suunnistimme suositeltuun Olmi ravintolaan. Viihdyimme ehkä kymmenen minuuttia ja totesimme ravintolan olevan sisustusarkkitehdin luomus vailla asiakaspalvelua. Poistuimme pikaisesti kielitaidottoman henkilökunnan heplotukseksi.

 

Liikkuessamme kaupungilla olimme aiemmin kiinnittäneet huomiota katualueeseen, joka pursusi iloisia ihmisiä. Päätimme hakeutua alueella ja katsoa mitä löytäisimme.

SilmänruokaaEtsimme pientä purtavaa hyvässä ilmapiirissä. Tutkimme menuja ja silloin se tapahtui. Asiakaspalvelu toimi. Tutkimamme menu vaihdettiin englanninkieliseen kahdenkymmenen tapaksen listaan. Vaikka yhteistä puhekieltä ei ollut, saimme käsimerkeillä vahvistettua talon tarjouksen. Pullo viiniä ja kuusi tapasta hintaan 16 €. Nautimme. Tapakset olivat kuin parhaan courme ravintolan pääaterioita, näyttävästi asemoituja sekä  herkullisia. Ja titenkin kukin tapas tarjotiin omana kokonaisuutenaan. Lihaa, kalaa, tortilloja, pastaa eri lailla valmistettuna. Henkilökunta osasi olla ylpeä tarjottavan ruuan tasosta ja oli kiinnostunt meidän kokemuksestamme. Viinin cuve oli raikas ja yllättävän hyvin monipuoliseen ateriaan sopiva. Nautimme. Kansalliseen ruokakulttuuriin oli liitetty luovuutta ja sen valmistamiseen eli kokoamiseen oli paneuduttu huolella. Valitsemamme tapakset oli valmistettu juuri meille. Tietenkin henkilökunta palkitsi meidät monen moisella ekstralla ja ennen kaikkea ystävällisellä ja iloisella läsnäololla.

Edvinos kaveritJostakin kummasta syystä päädymme myöhemmin illalla jälleen Edvinos tapaksille. Jälleen sama tunnelma ja artesaanimaisesti valmistetut tapakset. Hämmästyttävää, miten osaava henkilökunta pystyy vapauttamaan vehkajärkisen ruisleivän purijan makutottumukset avoimeksi uusille tavoille nauttia aterioista. Luottamusta rakennetaan ystävyydellä.

Käydessänne Espanjassa, menkää Cordobaan osoitteeseen C/Victoriano Rivera, 1. Edvinos. Siellä ystävä odottaa.

PS. Kotona aloitimme heti luovan tapaskulttuurin. Ruislepäkin soveltui tarkoitukseen hyvin. Piti vain muistaa hyvä tapas sääntö: Ole luova  ateria-artesaani.

 

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Päivitä uusi varmennus (CAPTCHA) painikkeesta.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.