Pajulan ensimmäiset asukkaat

Pajulanlenkin pyöräilytapahtumassa kerroin lyhyesti Pajulan kylän asuttamisesta. Monet muistavat tilaisuudessa kertomani vanhan tarinan kolmesta veljeksestä, Matista, Sipistä ja tuohikonttia selässään kantaneesta Olavista, jotka antoivat nimensä Pajulan ensimmäisille taloille. Perimätietona kerrotun tarinan jatkoksi olen kerännyt tietoa historiallisista lähteistä. Tapahtumassa toivottiin, että kirjoittaisin ylös näitä historiatietoja, minkä innoittama päätin laatia tämän lyhyen katsauksen Pajulan kylän ensimmäisiin asukkaisiin. Tässä kirjoituksessa keskityn enemmän historiallisten lähteiden antamaan tietoon kuin tähän vanhaan ja kiehtovaan tarinaan, joka kylläkin näyttää olevan varsin lähellä tutkimuksen kertomaa.

Mika Anttila 1.8.2015

Erämaasta uudistilaksi

Pajulan kylä on vanhojen asiakirjojen mukaan asutettu 1550-luvulla. Ensimmäisen verotalon pystyttäminen noin vuonna 1557 on tiedossa, sillä 1500-luvun alkupuolelta alkaen veroa maksavista talonpojista on pidetty tarkkaa kirjaa. Uudisasukkaat raivasivat peltonsa luultavammin omille vanhoille erämailleen. Kuningas Kustaa Vaasa oli jo pidemmän aikaa kannustanut uudistilojen raivaamiseen saadakseen uusia veronmaksajia ja vakiinnuttaakseen omaa asemaansa vallankäyttäjänä verojen keräämisen kautta.

Keskiajalla – ennen Pajulan pysyvää asuttamista – eränkäynti oli hämäläisten talonpoikien tärkeä ansionlähde. Hämeen turkikset päätyivät kauppiaiden kautta keskeiseen Eurooppaan asti ja veroina kerättyjä kuivattuja haukia syötiin kuninkaan linnassakin. Tuohon aikaan Pälkäneellä ja Kangasalan seudulla oli jo pysyvää asutusta. Eränkäyntialueet olivat talonpoikien eräomistuksia, joista maksettiin myös veroja.

Omistusoikeutta kuvaa myös sen ajan oikeuskäsitys, jonka mukaan toisen ansapolun varteen ei saanut omia ansojaan asettaa. Päiväkunnaksi tai miehenmetsäksi kutsuttiin sitä aluetta, jonka yksi erämies päivän aikana kiertää pyydyksiään viritellen ja tarkastellen. Tästä tulee tarinan kohta, jonka mukaan veljekset saivat kuninkaalta sen maan, jonka auringon noususta auringon laskuun kiersivät. Kustaa Vaasa on vuonna 1542 todellakin luvannut asuttamattoman erämaan raivaajille oikeuden raivaaminsa maihin. Eräomistuksia myös perittiin.

Erämatkoilla viivyttiin usein pitkiäkin aikoja, joten Pajulassakin saattoi olla jo ennen varsinaista asutusta rakennettuja eräsijoja tai jopa kaskipeltoja.

Pajulan ensimmäiseksi talonpojaksi (1557-1558) kirjattu Olavi Laurinpoika (Olof Larsson) oli tarinassa mainittujen veljesten isoisä. Peltojen raivaaminen ei ollut yksinäisen miehen työtä ja isännäksi merkityn perheenpään mukana oli varmasti aikuisia lapsia perheineen. Hyvin pian isännyys siirtyikin seuraavalle sukupolvelle. Antti Olavinpoika (Anders Olsson) hallitsi Pajulan ensimmäistä taloa vuosina 1559-1560. Liekö kuolema ollut syynä, kun talo siirtyi jälleen varsin lyhyen isännyyden jälkeen tämän veljelle Lauri/Lasse Olavinpojalle (Lars/Lasse Olsson), joka oli tarinan veljesten – Matin, Sipin ja Konttilan isännän – isä.

Elämä Pajulassa ensimmäisien vuosien aikana oli yksinkertaista ja eränkäynti tuotti luultavasti yhä tärkeän osan elannosta. Vuoden 1587 tilikirjaan on raapustettu lause “Thene boor ibland bärgsklippar och ingen annan lägenhet” (Asuvat toisinaan kallioilla oikean asunnon sijaan).

Mattila, Sipilä ja Konttila

Tarinasta syntyy kuva, että Matti, Sipi ja tuohikonttia selässään kantanut veli saapuivat Pajulaan yhtäaikaa ja perustivat heti kukin oman talonsa. Todellisuudessa talon perustaminen ja peltojen raivaus oli hidasta työtä ja kylän kaksi uutta taloa nousivat noin kymmenen vuoden kuluessa. Yksi veljistä jatkoi aiemmin perustettua taloa. Oman talon perustamisen edellytyksenä oli paitsi riittävä ikä myös vaatimus siitä, että talollisen tuli olla perheellinen. Puolison oli siis löydyttävä ennenkuin oman talon perustaminen tuli kysymykseen.

Ensimmäisenä oman talonsa sai veljeksistä Matti Laurinpoika (Matts Larsson) vuonna 1590. Matin talo nousi Pajulanjärven toiselle rannalle. Tästä sai alkunsa Mattilankylä, joka siis syntyhistoriansa vuoksi on luettu osaksi Pajulaa. Paikan valinta on mielenkiintoinen, sillä yleensä tuon ajan kylät olivat tiiviitä ja talojen tontit toisissaan kiinni. Näin oli Vehkajärvikin silloin rakennettu. Eikö veljien sopu antanut sijaa vai oliko kysymyksessä reviirin linnoittaminen Vehkajärven kylää vasten ? Vesitse liikkumminen oli tuolloin hyvä ja tavallinen vaihtoehto, joten sinänsä Mattila ei ollut niin kaukana Pajulasta kuin nykyisin saattaisi ajatella.

Vuonna 1598 kantatalon pitoa jatkoi Sipi Laurinpoika (Sigrfrid Larsson), mutta parin vuoden sisällä veli Olaville (Olof Larsson) laitettiin oma talo, joka tuli saamaan nimen Konttila. Ensimmäinen talo sai Sipin mukaan nimen Sipilä. Konttila nousi perinteiseen tapaan aivan Sipilän viereen. Talon tontti sijaitsi nykyisten postilaatikoiden korkeudella Sipilää vastapäätä. Tie, tai oikeastaan polku, kulki talojen välistä kohti Järvenpäätä ja Eräjärveä. Nykyinen maantie Pohjan suuntaan on tehty paljon myöhemmin. Pajulasta Vehkajärvelle helpoin reitti kulki vesitse, eikä Vehkajärveltä Pohjan suuntaan ollut oikeastaan tieyhteyttä, korkeintaan pieni polku. Paras reitti Pohjaan kulki nimenomaan Järvenpään kautta.

Näillä sijoillaan talot sitten elivät elämäänsä useamman vuosisadan, kunnes 1800-luvulla Konttila jaettiin veljien kesken Ali- ja Yli-Konttilaksi. Yli-Konttila sijaitsi aluksi Ali-Konttilan yläpuolella, kunnes talo vuosisadan lopussa siirrettin nykyiselle paikalleen.

Mistä ensimmäiset asukkaat tulivat ?

Asutuksen levitessä kohti pohjoista pälkäneläiset ja kangasalalaiset talonpojat etenivät kilvan Längelmävettä pitkin kohti Kuhmalahtea. Uuden ajan alussa, 1500-luvulla, asututusta oli jo pitkin Längelmäveden rantoja. Pajulan ja Vehkajärven asuttajat tulivat todennäköisesti Pälkäneeltä. Tätä tukee näiden kylien lukeminen Hämeen läänin Pälkäneen pitäjään, ja myöhemmin osaksi Sahalahden pitäjää, kun sitävastoin suurella osalla entisen Kuhmalahden vanhoja kyliä oli kirkolliset ja hallinnolliset siteet Kangasalan suuntaan.

Hämäläiset olivat tunnettua eräkansaa ja pälkäneläisillä oli erävaltauksia nykyisen Keski-Suomen korkeudella asti. Pälkäneläisillä oli vuoden 1550-luvun veroluetteloiden mukaan lukuisia erämaaomistuksia. Yksi Pälkäneläisten eräreitti pohjoiseen kulki ilmeisesti Vehkajärven kautta Päijänteelle, joten nämä seudut olivat sopivia, lähempänä kotia sijaitsevia, takamaita omistettavaksi kaukaisten erämaiden lisäksi.

Pajulan ensimmäisten asuttajien juuria on haettu nimiyhteyksien perusteella. Pälkäneeltä Harhalan kylästä löytyykin useita Pajunen tai Pajula -nimisiä talonpoikia. 1550-luvun eräluetteloissa esiintyy myös Pälkäneläinen Hendrich Paiuinen. Aiemmassa historiantutkimuksessa on nimiyhteyksien perusteella vedetty rohkeitakin johtopäätöksiä, mutta tässä tapauksessa se on perusteltua, sillä Pajula ei suinkaan ollut Pajula ennen ensimmäisiä asuttajiaan. Vanhimmissa asiakirjoissa paikkakuntaa kutsuttiin Saloksi tai Pajulanjärven vanhan nimen mukaan Salojärveksi. Esimerksi vuoden 1571 hopeaveroluettelossa Olof Larsson löytyy Salo-nimiseltä paikkakunnalta. Järvestäkin tuli siis Pajulanjärvi vasta kun Pajula oli asettunut paikkakunnalle ja ottanut järven omakseen.

Kuvat

Kuva 1. Ensimmäinen pajulalainen veroluettelossa. Vuoden 1557 Pälkäneen voutikunnan kirkollisten verojen luettelossa näkyy vanhin merkintä ensimmäisestä pajulalaisesta. Oikean sivun viimeinen nimi on Olavi Laurinpojan (Olof Larsson). Tässä luettelossa kyläksi verotettavan niemen yläpuolelle on merkitty Salojärvi, mikä oli Pajulan kylän vanha nimi.

Kuva 2. Lauri Olavinpojan verotettava varallisuus vuonna 1571. Vuoden 1571 ylimääräisen hopeaveron luettelo on kirjoitettu puhtaaksi. Siitä ilmenee Pajulassa olleet kotieläimet. Lehmät eivät tuollloin antaneet maitoa ympäri vuoden, mutta lehmänlantaa tarvittiin peltoviljelyyn lannoitteeksi. Kesällä lypsetty maito kirnuttiin voiksi koko vuoden varalle. Osa veroista maksettin myös voissa.

Kuva 3. Kartta 1787. Vanhin Pajulankylästä piirretty kartta on isojakokartta vuodelta 1787. Siitä näkee Konttilan talon vanhan aseman. Sipilän tontti, joka on merkitty punaisella värillä ja kirjaimella C on nykyisellä paikallaan. Punaisella merkitty tontti B näyttää Konttilan vanhan sijainnin. Katkoviivalla merkitty polku kulkee nykyisen Pajulantien kohdalla Järvenpään suuntaan.

Kirjallisuutta ja lähteitä

Längelmäveden seudun historia I (Kuhmalahden historia I), Forssa 1949. Paikallishistorian erinomainen perusteos. Myös osat II ja III ovat kiinnostavia ja täydentävät tietoja, varsinkin myöhemmiltä aikakausilta.

Hämäläinen eräkausi, Voionmaa, WSOY 1947. Perusteellinen teos hämäläisten eränkäynnistä keskiajalla.

Hämeen voutikuntien tilit arkistilaitoksen digitaaliarkistossa. 1500-luvulta säilyneet alkuperäiset asiakirjat on valokuvattu ja niitä voi tutkia arkistolaitoksen digitaaliarkistossa nettiyhteyden kautta.

Suomen Asutuksen Yleisluettelo. Jalmari Finne aloitti vanhojen asutuksesta kertovien vero- ja muiden lähdeteosten puhtaaksikirjoituksen. Tämä kokoelma on oikotie tietoihin 1500-luvun asukkaista, jos vanhat käsialat ja alkuperäislähteet tuntuvat vaikealukuiselta.