Nuorisoseura hakee reippaita kesätyöntekijöitä

Kangasalan Seudun Osuuspankki on juhlavuotensa kunniaksi mukana edistämässä nuorten työllistämistä ja työelämään tutustumista lahjoittamalla kesätyöpaikkoja 15-17-vuotiaille nuorille. Kangasalan ja Pälkäneen alueella toimivilla yleishyödyllisillä yhdistyksillä on mahdollisuus palkata kesätyöntekijä Osuuspankin tuella. Lisätietoja www.op.fi/kangasala.WP_20140615_001

Tänä vuonna Vehkajärven nuorisoseura saa Osuuspankin palkkaustukea 3:n nuoren työllistämiseksi. Paikat ovat haussa TE-toimiston kautta johon linkki tässä. Perinteisten 5-6 kahviotyöntekijän lisäksi palkkaamme kesäksi arkistoijan. Ohessa vielä ilmoitukset.

ARKISTOIJA

Vuonna 2017 100-vuotisjuhliaan juhliva Nuorisoseura on päättänyt ottaa askelen historiansa taltioimiseen, jotta nuorempikin väki seuran ja sen toiminnan juurille pääsisi ja varttuneempi nuoriso saisi muistinsa tueksi faktaa. Tähän arvokkaaseen työhön tarvitsemme reipasta nuorta, joka pystyisi nykyteknologiaa hyödyksikäyttäen tallentamaan seuran historiaan liittyviä valokuvia, kyläläisten tarinoita ja tallessa säilyneitä dokumentteja järkevästi historialuomuksen synnyttämistä varten. Työ tehdään nuorisoseuran talo Touhulassa Vehkajärvellä (Mattilantie 150, 36880 Vehkajärvi), koska suurin osa arkistoitavasta materiaalista on siellä. Työn luonteesta johtuen sitä voidaan tehdä joustavasti sopien kesän 2015 aikana, vaikka sadepäivinä tai muuten allakasta sopivaksi katsottuina päivinä.

Lisätietoja työstä antaa Outi Pettersson, 0505760453, outi.pettersson@gmail.com

KAHVIOTYÖNTEKIJÄT

Vehkajärven vanha koulu on toiminut kesäisin Nuorisoseuran kesäkahviona ja kylän yhteisenä aktiivisena olohuoneena. Kahvio on suosittu “välitankkauspiste” Tampere – Kuhmoinen tien kulkijoille ja Vehkajärven kylän kesäasukkaille, unohtamatta toki vakiasukkaitakaan. Kesäkahvion pyörittämisessä nuoret saavat arvokasta kokemusta keittiössä päivän myytäviä leipoessaan, asiakkaita aurinkoisina palvellessaan, tuotteita myydessä sekä huolehtiessaan kahvion siisteydestä ja viihtyvyydestä. Kesäkahvio toimii kesäkuusta elokuulle ja työajoista sovitaan nuorten kanssa joustavasti yhteistyössä varmistaen sekä kahvion aukiolo, mutta myös nuorten on mahdollisuus vaikuttaa omiin työaikoihinsa.

Työtehtäviin kuuluu asiakkaiden palveleminen, suolaisten ja makeiden leivonnaisten tekeminen sekä myyminen. Elintarvikkeiden myyminen sekä kahvion yleisestä siisteydestä huolehtiminen. Tarjoamme työtunteja sopimuksen mukaan 10-35h/viikko. Työajat sijoittuvat klo. 10-22 välille. Työvuoroja on myös viikonloppuisin. Hygieniapassi katsotaan eduksi.

Vaadimme hakijalta seuraavia ominaisuuksia
– Reipasta ja oma-aloitteista otetta
– Iloista ja asiakaspalveluhenkistä asennetta
– Leipomistaitoa

Tarjoamme hakijalle:
– Mielenkiintoisen ja mukavan työpaikan

Työ alkaa 5.6 Työ päättyy 9.8

Lisätietoja työstä antaa Anne Ahola, 0400221612, anne.ahola65@gmail.com. Yhteydenotot puhelimitse mieluiten iltaisin.

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Sen on tilannut jo 135 muutakin!