Näytelmäpiiri taas Touhulan lavalla

Varma kevään merkki Vehkajärvellä on näytelmäpiirin nousu Touhulan lavalle. Se on merkki kesänäytelmän hahmottamisen edistymisestä. Hahmottaminen onkin ollut hiukan mutkikkaampaa kuin ennen. Ryhmä toimii, mutta resurssipuoli on kangasalaiseen tapaan levällään kuin Jalmarin eväät.Onneksemme Valkeakoskella on totuttu Juuson ajoista lähtien oivaltamaan oleellinen ja pitämään yllä toimintaa tulevaisuuden turvaksi. Vaikka Juusolla oli taloudellisia vaikeuksia, kaikkia eväitä ei heti syöty. Eväillä panostettiin uuteen tulevaisuuteen. Jalmari taas säästi ja jätti hänkin osan eväistä syömättä. Jalmari säästi panostamatta uuteen joten osa eväistä pääsi homehtimaan. Homeisia eväitä kaivellaan vieläkin ns. uutena kulttuuritekona esiin.

IMG_7428kutIMG_7418kut

Valkeakoskella on siis päätetty pitää Vehkajärven näytelmäpiirin resurssit entisellään ja paikata alkutalven opistosekoilu panostamalla kevään harjoituskauteen. Ohjaajakysymyskin ratkaistiin luovalla tavalla. Ohjauksessa tehdään kapulanvaihto lennossa. Kun Kalle Pursiainen siirtyy Nokian kesäteatterin ohjaajaksi,Sirkku Veilahti aloittaa Vehkajärvellä ja vie näytelmän Arsenikkia ja vanhaa pitsiä päätökseen. Touhulan kulisseissa on jo päätetty, että tapa, jolla edetään, on kunniakas molemmille ohjaajille. Lavalle nousee neljä ensikertalaista, joten tulkinnoissa on taas löydettävissä roppakaupalla tuoreutta. Tuoreutta löytynee yllätyksiin saakka. Kulisseissa siis kuhisee entistä enemmän tuoretta vapautuvaa voimaa. Näytäntöpäivät on syytä kirjata muistiin tämän sivuston kalenterista. Seuraa edistystä ja lue väliaikatietoja silloin tällöin Vesarista.

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Sen on tilannut jo 135 muutakin!