Muistoja Pajulan koulusta (osa 1 Pyöräretki Pajulaan)

Nyt alkaa kirjoitussarja, joka kertoo Pajulan kylästä ja tähtää herättämään mielenkiinnon osallistua heinäkuun 18. päivä pyöräretkelle Pajulaan. IMG_2686[1]

Kirjoitukset sisältävät tavallisten ihmisten kertomuksia ja muisteluita. Kirjoitukset eivät pyri olemaan yksi ja ainoa totuus kylän elämästä. Ne ovat näkökulmia ja hetken häivähdyksiä.

Ensimmäinen kirjoitus kertoo Pajulan koulusta. Jututin Liisa Konttilaa, joka on ollut siellä oppilaana ja työntekijänä.

Taustatietoja. Vuonna 1898 asetus: jokaisella lapsella on koulunkäyntioikeus. Vuonna 1921 oppivelvollisuuslaki: alkuopetus vakiinnutettiin kunnallisten alakoulujen haltuun. Koulupiirit muodostettiin siten, ettei lapsilla ollut viittä kilometriä enempää koulumatkaa. Vuonna 1943 kansakoulukustannuslaki: kunnat velvoitettiin vuoteen -48 mennessä järjestämään kaikille kansakoulun oppilaille maksuttomat kouluateriat. (Raine Raitio: Kuhmalahden historia III)

Pajulan koulu. Perustettiin toimikunta ajamaan Pajulan kouluasiaa, josta seurauksena syntyi päätös rakentaa oma koulutalo. Tonttikauppa tehtiin vuonna 1923. Supistettua koulua käytiin Ylä-Konttilan talosta vuokratuissa tiloissa 1923-24. Koulurakennus valmistui 1924. Sen suunnitteli T. Salervo ja rakensi Toivo Alhainen. Pajulan koulu lakkautettiin vuonna 1968. Kunta myi koulurakennuksen vapaa-ajanasunnoksi Eila Ekman-Björkmanille ja Sakari Björkmanille. IMG_2696[1]

Nuori keittäjä-vahtimestari

Liisa Konttila oli 15-vuotias, kun hän ryhtyi Pajulan koulun keittäjä-vahtimestariksi elokuussa vuonna 1952. Työnkuvaan kuului ruoan laittaminen, lämmitys, siivous ja lumityöt. Oppilaita oli noin 20. Opettajana oli silloin Eine Holopainen (myöhemmin Konttila), joka asui koululla opettajan asunnossa.

Opettaja Holopainen vakuutti nuorelle Liisalle, että “kyllä me pärjätään”. Liisa olikin kahdeksana vuotena töissä koululla, joskin hän kävi välillä mm. talouskoulun.

Olosuhteet olivat hyvin alkeelliset. Ei ollut sähköä, ei tullut vesi eikä mennyt viemäri. Öljyvalon varassa toimittiin. Öljy piti hakea kanisterissa hevoskyydillä Vehkajärveltä kaupasta, ja öljyvalojen puhdistaminen ja kuparimessinkisäiliöiden kiillottaminen oli työlästä.

Ruokatavarat selkärepussa

Jossain vaiheessa koulun johtokunnalta tuli määräys, että ruokatavara on haettava Vehkajärven osuuskaupasta. Tämä oli Liisan mielestä kaiken huippu. Liisa hiihti kauppaan ja takaisin reppu selässä järven yli. Mitään ruokalistoja ei ollut, itse oli kaikki suunniteltava. Ruoka oli pääasiassa vellejä, marjapuuroa, hernekeittoa, kastiketta ja keitettyjä perunoita tai perunamuusia. Maito tuotiin Ylä-Konttilasta tonkalla. Oppilaat toivat leivät. Vispipuuro oli suosituinta. Talvella Liisa vatkasi sitä hangella, kesällä piti nostaa kaivosta kylmää vettä jäähdytystä varten. Keittiövälineet olivat “ok”.

Ruoka laitettiin puuhellalla keittolassa. Keittola oli yläkerrassa, jonne kannettiin puut ja vedet mennen tullen. Jos oppilaat saivat olla kylmän sään takia sisällä, he kantoivat puita, mutta tästä kaikki vanhemmat eivät pitäneet.

Siivousta ja lumitöitä

Siivousta varten vesi oli lämmitettävä joko keittolassa tai ulkona saunan padassa. Kunnan puolesta ei ollut mitään siivousvälineitä. Liisa keräsi kotoa vanhoja vaatteita siivousräteiksi. Niinpä Liisa ei koskaan ylittänyt annettua määrärahaa.

Lumitöiden teko oli kova työ. Opettajan määräyksestä ja tietenkin tarpeenkin mukaan koulun pihaan piti käsipelillä tehdä monenlaisia polkuja: liiterille, saunalle, kaivolle, maantielle ja pihan alue piti olla vapaana. Sitten annettiin määräys, että maantielle johtava polku pitää leventää autotieksi. Tämä tiesi Liisalle armotonta lumen lapiointia. Joskus oppilaat auttoivat.

Keittäjä-vahtimestarin työpäivä alkoi kello 8 tai aikaisemmin. Jos oli pakkasta, koulu piti lämmittää aamulla ja illalla. Liisa onnekseen asui vajaan puolen kilometrin päässä koulusta. Koululaiset ruokailivat klo 10.45. Iltapäivällä Liisa lähti kauppareissuun. Illalla oli tiskaus ja tarvittaessa koulun lämmitys.

Pajulan koulu sai sähköt vuonna 1962, samoin kuin muu kylä. Mutta koululle ei edes jääkaappia hankittu, eikä yläkertaan vesijohtoa.  Kellari oli.

Hyvää ja hauskaa aikaa

Alkeellisista olosuhteista huolimatta Liisa muistaa työaikaansa hyvällä. Hauskaakin oli. Erityisesti silloin, kun Liisa sai tuurata opettajaa. Kerran Liisa ja opettaja Eine menivät Eräjärvelle parturiin. Menomatkan he kävelivät, sillä linja-autoja ei kulkenut. Illalla ajoi linja-auto Pajulan kautta, joten sillä Liisa ja Eine tulivat kotiin. Parturireissun jälkeen Eine tuli kipeäksi “valtakunnanmarssilla”, kuten Einen mies sanoi. Olihan matka melkoinen, noin 20 kilometriä. Liisa sai pitää koulua ja hän tykkäsi opettaa.

Opettaja Einen solisluu meni poikki, kun hän oli terveyssisar Toini Alangon Fiatin kyydissä ja Toinin ajo-ote lipesi käännyttäessä Pajulaan Kummunmäen alta. Naisten auto suistui ojaan ja pyörähti ympäri. Liisa sai pitää koulua nyt kokonaisen kuukauden. Eine kuunteli oven takana. Toisinaan Eine pyysi Liisaa tekemään omia kotitöitään, esimerkiksi pesemään pyykkiä.

Vehkajärveläinen Viljo Rantala oli käsityönopettajana maanantaisin. Isommat pojat kävivät keittolassa sanomassa Liisalle ohjeita: älä laita sipulia ja läskiä ruokaan. Viljo komenteli poikia pois häiritsemästä.

Kun oli kuusijuhlia ja vastaavia, oli Liisa näytelmissä mukana lasten kanssa. Olihan hän uransa alussa melkein lapsi itsekin ja mukana oleminen oli hauskaa. Kotona hän oli laittanut ruokaa ja opettaja neuvoi tarvittaessa. Kaikki sujui hyvin. Kunta maksoi palkan. Sitä varten täytyi tehdä palkkalista ja kauppalista, jonka joku tietty henkilö hyväksyi. Esim. Antti Helin tai Eerolan (Lahden) Lauri.

Puulämmitys

Ensimmäisenä syksynä sattui harmillinen juttu. Koululle oli tehty uudet muurit kesällä ja muuraussotkut oli siivottu usean naisen voimin työllä ja vaivalla. Liisa meni illalla lämmittämään koulua. Hän laittoi puita täydet pesät. Kaikki savut tulivat sisään, opettaja tuli ja oli kauhea siivo. Lisäksi kotona ihmeteltiin, että missä Liisa viipyi niin myöhään. Liisaa harmitti kauheasti. Muurit eivät olleet kuivuneet kunnolla eivätkä ne vetäneet.

Koulun lämmitystä varten kunta hommasi puut. Onneksi Liisan ei sentään tarvinnut puita kaataa ja halkoja tehdä!! Liisa muistaa, että ainakin Akseli Kallionen Pohjasta ja Leppämäen (Lahden) Esko Pajulasta olivat tekemässä puita. He söivät koululla.

Tarkastaja ja muita vieraita

Kerran tuli yllättäen koulutarkastaja Osmo Karttunen. Liisa oli tehnyt säilykelihasta perunakeittoa. Tarkastaja söi ja piti keittoa hyvänä, “ei hän tiennytkään, että säilykelihasta saa hyvää keittoa”.

Ensimmäisenä syksynä, marraskuussa, kun Liisa oli keittäjänä, koululla oli kansakoulukokous. Salme Lindroos keitti perunasoppaa saunan padassa. Ruokailu oli yläkerrassa. Muitakin naisia oli auttamassa. Paikalla oli itse kunnallisneuvos Lehtinen. Kokousväelle tehtiin voileipiä, tarjottiin kahvia ja pullaa. Lapset esittivät ohjelmaa.

Koulunkäyntiä jatkosodan aikaan

Kun Liisa itse aloitti koulun, elettiin jatkosodan aikaa. Opettajana oli Lehmusvirta ja hänellä oli serkkunsa Martta Louhela assistenttina. Martta keitti ruokaa, usein hernekeittoa, perunasoppaa ja ruismarjapuuroa. Puurossa ei ollut sokeria, vaan siirappia. Koululaisilla oli omat sokeripussit koulun kaapissa, joista he ripottelivat puuronsa päälle hiukan sokeria. Lehmusvirta oli koulun alkuperäinen opettaja ja hän lähti pois -46. Aino Hassi tuli tilalle. 1950 opettajaksi tuli Eine Holopainen.

Liisa muistaa, että ainakin Aili Lahti, Hulda Lahti, Alma Hakala, Ebba Lehtinen, Kerttu Lahti ja Aino Lehtinen ovat olleet koulun keittäjiä. Aili Lahti kutoi käsin villapaitoja ja kintaita myyntiin, Alma Hakalalla oli kutomakone, jolla hän teki villapaitoja ja -housuja lisätienestejä saadakseen. Liisan käydessä koulua ruokaa laittoi Alma. Alakoulua käydessään Liisa oli luokkansa ainoa tyttö, poikia oli 6 tai 7.

Jo mainittujen lisäksi Pajulan koulussa opettajana on ollut ainakin Ritva Hiissa ja Helmi Keskinen.

Koulun yläkertaan majoitettiin siirtolaisia. Lapsia oli ainakin 2 tai 3. Heillä oli lehmiä ja separaattori liiterissä. Jopista tehtiin kotijuustoa. Talven yli he eivät olleet. Koululla oli tulipalo, liekit löivät räystäällä ja rätisivät. Siirtolainen kysyi: “Mikä se on joka hurisoo?” Opettajan assistentti vastasi: “Se, kun koulu palaa.” Jokaisella koululla oli pumppu, myös Pajulassa, ja sillä pumpattiin vettä kohti tulta. Ilmeisesti suurta tuhoa ei tullut. Ei ollut tietoa, mistä palo sai alkunsa.

Koulun merkitys kylälle

Liisa kertoo, että koululla kokoontui kerhoja. Näytelmäkerho kävi esiintymässä Vehkajärven Touhulassa. “Ole hyvä köyhille” -näytelmä oli Topeliuksen kirjoittama. “Pikkuräätälin häät” -näytelmä muistuu myös Liisan mieleen. Kerhossa kävivät myös Kivisalmen likat Elli (nykyisin Viljamaa) ja Elvi (Lähteenmäki) sekä Rauhamäen (nykyinen Juhola) Alli. Pikkujouluja vietettiin ja kansantanhuja tanssittiin. “Jaalalla rymy rynnäten käy, nauru ja ilo alkaa…”. Kylän väki oli katsomassa. Kahvia, pullaa, rusinasoppaa ja puuroa oli tarjolla. Nämä olivat hauskoja aikoja, sanoo Konttilan Liisa. Seuraleikkejä leikittiin ja tietokilpailuja pidettiin. Ompeluseurat kokoontuivat lähetyksen ja  diakonian merkeissä. Hartaushetkiä vietettiin. Jatkokoulua pidettiin iltaisin. Koulun loppuminen oli outoa, siis hiljensi kylää. Toki kylän väkimäärä oli jo vähentymään päin.

Pienviljelijäyhdistys

Kylällä toimi aktiivinen pienviljelijäyhdistys, joka ei kuitenkaan kokoontunut koululla. Opettaja, yo, Anneli Penttilä (Hassin jälkeen ja ennen Holopaista) toimi innokkaasti pienviljelijäyhdistyksessä. Hän ohjasi näytelmän “Kotihengetär”, joka esitettiin yhdistyksen kesäjuhlassa Touhulassa. Liisa oli pääosassa. Hän muistaa vuorosanat, jotka lausui astuessaan lavalle: “Sietäisipä naama vähän maalia ja puuteria, mutta olkoon nyt tällä kertaa.” Liisalla oli näytelmässä paljon sulhasia, mm. sanomalehtimies ja sutari. Liisa hämmästelee nyt, että eihän hän ollut oikeasti edes rippikoulua silloin vielä käynyt! Pienviljelijäyhdistyksen kesäjuhlissa oli myös urheilukilpailut.

Liisan ura

Liisa Konttilan työura jatkui keittiöalalla. Hän jäi eläkkeelle Postin keittiöltä Hervannasta. Työkokemuksesta Pajulan koululla ei oikeastaan ollut hänelle ammatillisesti mitään hyötyä, sillä olosuhteet koululla olivat kertakaikkiaan niin alkeelliset. Ken tuntee Liisan, tietää, että hän ei pienestä valita, hän on aina auttavainen ja ajattelee hyvää. Liisalla on huumorintajua ja kiinnostusta uusiin asioihin. Hän olisi voinut aivan hyvin olla tähti myös näyttelijänä eikä “vain” kokkina ja leipurina.  Kuvassa Liisa Konttila ja Rauno Helin 7.2.2015.IMG_2694[1]

Koulun omistajat

Koulu on säilynyt Björkmanien omistuksessa. He viettävät siellä paljon aikaansa ja osallistuvat kylän tapahtumiin. Eila Ekman-Björkman on taiteilija, samoin kuin perheen tytär Maarit Björkman-Väliahdet. Tyttären perheellä on kesämökki Ristakalliossa. Molempien teoksia on ollut esillä Kuhmalahden Taidepappilassa. Kannattaa googlettaa heidän nimensä ja tutustua naisten kotisivuihin.

Seuraava kirjoitus kertoo vielä koulusta. Rauno Helin, Elli Viljamaa ja Elvi Lähteenmäki muistelevat koulumatkojaan Kivisalmista Pajulaan.

IMG_2703[1]IMG_2701[1]Kuvat vuodelta 1966. Otettu “kuva kuvasta”, Alangon albumista. Pesäpallopeli alkamassa, taustalla koulurakennus. Ryhmäkuvan taustalla koulun sauna.

 

 

 

 

 

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Sen on tilannut jo 135 muutakin!