Moliere palkintoja taas Vehkajärvelle

Kangasalan Sanomien uutisoinnin mukaan Vehkajärven näytelmäpiirin arvokas kulttuurityö on valtakunnallisesti huomioitu.  Suomen Kylätaidetoimikuntien liitto on palkinnut haja-asutusalueiden näytelmäkulttuurin edistämisestä Vehkajärven Näytelmäpiirin näyttelijöitä Moliere palkinnoilla. Palkinnon saivat Esa Liehu ja Arvo Mäkinen onnistuneista roolisuorituksista kesäkaudelta 2014.

Esa Liehu

“Palkinnon myöntämisperusteluissaan kylätaidetoimikunta kiitti Esa Liehua voimakkaasta eläytymisestä ja tulkinnasta roolissa, jonka esikuvana on entisajan automies. Näitä tyyppiversioita olivat maalaispitäjät ja kaupungit täynnä. Omanarvon tunteen ja tietoisuuden välittäminen omasta erinomaisuudesta, joka perustui omaan autoon, oli tulkintana mainio. Auton ajaminen ilman näyttävien lavasteiden tukea osoitti, että näyttelijällä oli tilanne hallussa.

 

ArvoPalkintoperusteissaan kylätaidetoimikunta kiitti Arvi Mäkistä roolisuorituksesta Vikkulan vanhana isäntänä. Arvo Mäkinen oli löytänyt tulkiintaansa vahvaa uskottavuutta henkilöön, joka oli ikääntymisen myötäuppoutunut omaan maailmansa. Suoritus oli avoin ja humoristisen herkkä tulkinta kyläyhteisöön kuuluvasta ikäihmisestä, joka rikastaa olemassaolollaan jokaista tervettä yhteisöä.

Sirkku Veilahden ohjaama näytelmä Agapetuksen Hilman päivät koettiin virkistävänä  paluuna vanhaan maalaiskomediaan.”

Vehkajärven Sanomat yhtyy onnitteluihin ja toivoo Näytelmäpiirille jatkuvaa menestystä. Toivottavasti Ohjaaja Kalle Pursiaisen visuaalisuutta korostava linja palaa Touhulan lavalle.

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Sen on tilannut jo 135 muutakin!