Mansikkajuhlat keräsi ennätysmäärän väkeä Touhulan kentälle

Lasten juoksukilpailujen ilmoittautumiseen syntyi ruuhkaa jo heti kahdentoista aikaan, kun ilmoittautumisia ruvettiin ottamaan vastaan. Kaikkiaan viisikymmentä lasta eri sarjoissa kisasi palkinnoista. Sarjoja oli aina yksi vuotiaista kaksitoista vuotiaisiin asti. 

Pienimpiä juoksijoita oli vanhempi kirittämässä ja juoksumatkakin oli vain 30 metriä. Matkaa pidennettiin juoksijoiden kasvaessa isommaksi. 

Maalissa nähtiin sekä iloisia ilmeitä, että pettyneitä naamoja, kun juoksu ei niin sujunutkaan tai kaveri oli nopeampi. Loistavasti palkintoja jakaneet Tapparan pelaajat Pekka Saravo ja Joona Luoto pitivät tilanteen hallussa. Saattoi olla, että kolmanneksi tullut saikin mitalinsa ensimmäisenä ja kehut loistavasta juoksusta, jolloin mutrusuut levisivät iloiseen hymyyn. Juuri tällaista liikunnan ilon ja positiivisen kannustamisen tapahtumaa tästä toivottiinkin. Kiitos Pekka ja Joona! Ja ennen kaikkea kiitokset Pohjosen Vellulle, joka kisojen pääjärjestäjänä palkintojen jakajat paikalle pyysi. 

Aikuiset ja nuoret pääsivät jälleen kisaamaan saappaanheitossa ja tikanheitossa ja ilahduttavan paljon oli osallistujia näissäkin lajeissa. 

Mansikkajuhlat eivät tietysti olisi olleet mitään ilman mansikoita. Marjapuntarin mansikat tekivät kauppansa, kuin myös herneet. 

Valitettavasti koronan takia ei näytelmäpiiri vielä Mansikkajuhlille ollut uskaltanut näytelmää toteuttaa, kun tapahtumien järjestämisrajoitusten purkamisista ja voimassa olevista rajoitteista ei riittävän ajoissa tiedetty. 24.7. Touhulan yöhön on tulossa näytös Päällystakista klo 21.00. Samoin sunnuntaina 26.7. klo 15.00. Toivottavasti silloin näytökset pystytään esittämään ja yleisöä saadaan rajoitusten mukaisesti katsomoon mahdollisimman paljon.

Nuorisoseuran esimies Jussi Pettersson myhäili tapahtuman jälkeen: “Sää suosi ja väkeä oli ilahduttavan paljon liikkeellä tänään. Ja ennätyksellisen paljon innokasta pikkuväkeä! Palkintojenjakajien rooli oli tärkeä kannustinkivi nuorille kisailijoille. Kiitos kaikille järjestelyissä mukana olleille sekä erityisesti osallistujille!”

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Sen on tilannut jo 136 muutakin!