Kyläyhdistys (Polkupyörällä Pajulaan 18.7.)

Kiitos Vehkajärven kirkkoharju -kävelyn järjestelyistä. Oli ilo osallistua. Sain tietoa ja koin tunnelmaa.

Lähdin kirkkoharju -kävelystä Pajulaan. Tarkoituksena oli polkea 18.7. pyöräretken reitti. Ajomatkaa kertyi kuitenkin vain kolmisen kilometriä, sillä ensin poikkesin Konttilan Liisan juttusilla ja sitten pysähdyin Lahden Reijon puheille. Reijo kantoi järvestä kukkavettä. Rupateltiin maantiellä pitkään: olemme jo siinä iässä, että vaihdoimme tiedot sairauskertomuksista ja päivittelimme nykymenoa. Yhtämittaa saimme olla käsi pystyssä, sillä autoja kulki suuntaan ja toiseen ihmeteltävän paljon. Pajula on selvästi kesäkylä. Kun viimein katsoin kelloa, olikin jo kiirehdittävä Vehkajärvelle jäätelöautolle.

IMG_2998[1]

Minä, Reijo ja Marketta Hatakka perustimme Pajulanlenkin kyläyhdistyksen vuonna 2001. Yhdistys oli tarpeen yhteisrannan kunnostamiseksi. Yhteisranta on pieni, mutta tarpeellinen kokoontumispaikka. Pajulassa on paljon ns. kuivan maan vapaa-ajan asuntoja, joille ranta on hyvä yhteys järveen. IMG_2999[1]

Reijo oli yhdistyksen puheenjohtajana pitkään ja Marketta toimi sihteerinä. Nyt remmissä on uudet voimat.

Juhannusaattona rannassa poltetaan pienehkö kokko ja yhdistys on järjestänyt kyläläisille muutakin ohjelmaa sekä tarjottavaa pikkurahalla.

Print Friendly, PDF & Email

2 thoughts on “Kyläyhdistys (Polkupyörällä Pajulaan 18.7.)

  1. Polkupyörällä Pajulaan -retki lähtee kello 9 Pajulanlenkin ja 325-tien risteyksestä. 18.7.
    Traktori + peräkärry (15hlöä) varattu myös.

  2. Kesäkalenteriin on merkitty alkamisajaksi klo 10. En nyt muista, mistä se tuli. Toivottavasti ei aiheuta hämminkiä ja sekaannusta osallistujissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Päivitä uusi varmennus (CAPTCHA) painikkeesta.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.