KUHMALAHDEN KAPINA-AIKA, Vehkajärven I taistelu 26.2.1918

 

Artikkelisarjan kolmannessa osassa keskitytään Vehkajärven taisteluun 26.2.1918. Sotasurma-projektin tietojen mukaan kuoli Vehkajärvellä silloin noin 35 henkilöä, joista yksi puolueeton kuoli harhalaukaukseen. Valkoisia kuolleita oli kaksi, loput punaisia, joista naisia yksi, eli Hilma Laakso Kuhmalahdelta. Sääksmäeltä (Valkeakoskelta) oli kuolleista suuri määrä. Voi päätellä, että suuri osa heistä oli artikkelissa mainittuja kunnantuvalla (Vehkajärven koulu) majailleita punakaartilaisia. Perimätiedon mukaan heidän ruumiinsa kasattiin tien varteen Nahkurin ja Kivekkään välille. Ennen heidän siirtämistään Valkeakoskelle haudattavaksi, niin myös  perimätiedon mukaan heidän saappaansa hävisivät ilmeisesti paikallisten ottaessa ne omaan käyttöönsä.

Linkki artikkeliin:

Kuhmalahden kapina-aika koonnos – sivut 53-62

Huomaa, että linkki näyttää vain etusivun, jota klikkaamalla pääsee katsomaan koko artikkelin!

Aikaisemmin on sarjassa ilmestynyt artikkelit:

 

KUHMALAHDEN KAPINA-AIKA, Punainen valta Kuhmalahdella

KUHMALAHDEN KAPINA-AIKA, Kapinan monisyiset taustat 1917

 

 

 

 

 

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Sen on tilannut jo 136 muutakin!