Jaakko Lähteenmäen muistolle
Sydän-Hämeen lehdessä 10.4.2019 oli muistokirjoitus, jonka kopioin Vehkajärven Sanomiin Jaakko Lähteenmäen omaisten luvalla.
Sen vajaan puolen vuoden aikana, minkä isä kulki sairaalasta sairaalaan, toivo aina välillä heräsi: entä jos hän vielä pääsisi kotiin? Toki tiesimme, että luopumisen hetki lähenee vääjäämättä, ja että isämme kultainen sydän väsyy väsymistään, kunnes… hän lopulta nukahtaa kuoleman uneen.
Isä sai kuitenkin elää varsin rikkaan elämän. Järki ja huumori pelasivat loppuun asti, ja isän levollinen nukahtaminen yön aikana lohduttaa meitä.
Isä oli aina kiinnostunut urheilusta, vaikka ei sitä itse harrastanutkaan. Kun me lapset olimme pieniä, isä kannusti erityisesti nuorimpia tyttöjä yleisurheilu- ja hiihtokilpailuihin ja kuljetti niihin.
Kun eläkkeelle jäännin jälkeen jäi aikaa, hän seurasi tarkasti televisiosta lähes kaikkea urheilua, ja tiesi jos minkäkin lajin huipputekijät.
Isä asui koko ikänsä Vehkajärvellä ja osallistui kylän tapahtumiin.
Isälle oli tärkeää kaikki, mikä liittyi Vehkajärven kirkkoon. Hän toimikin suntiona useita vuosia ja suhtautui siihen työhön suurella rakkaudella. Isä kuului kirkkokuoroon ja oli innokas laulamaan myös muulloin. Jopa sairaalassa viimeisiä viikkoja ollessaan lauloi siellä äidille.
Ammattiautoilijana tunnettu isämme teki ruumiillista työtä koko ikänsä. Hänelle tulivat tutuksi maitoauto, kuorma-auto niin puutavara-, sokerijuurikas-, taimi- kuin soralastissa ja myös linja-auto.
Autotalli oli hänen kuntosalinsa ja harrastuspaikkansa, siellä hän näpräsi milloin mitäkin konetta tai muuta.
Isä oli myös varsin ennakkoluuloton ja luottavainen siihen, että kyllä lapset osaavat. Autotallissa hän opettikin tarpeellisia taitoja jälkikasvulleen. Siellä tuli monille lapsille ja lastenlapsillekin tutuksi esimerkiksi autosta öljyn tarkastaminen sekä renkaiden vaihto, ja miten käytetään muun muassa rälläkkää ja hitsausvehkeitä.
Se aika, minkä isä oli poissa autotallista, kului pihamaata tutkien. Puutarhanhoito ja erilaisten puiden sekä kukkien kasvattaminen olikin yhdessä äidin kanssa hänelle elintärkeää. Sydäntä lähellä oli erityisesti alppiruusu.
Isä matkusta äidin kanssa mielellään, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Ja olipa lomakohde mikä tahansa, seudun kukat ja kasvit olivat kiinnostuksen kohteena.
Myös lintulaudalla vierailevat linnut kiinnostivat valtavasti isää. “Tänä talvena ei laudalla ole vielä lainkaan näkynyt punatulkkuja” oli tyypillinen lausahdus häneltä. Pyrstötiaiset – joita lähes joka talvi tulikin parvittain – olivat odotettuja vieraita.
Kevättä isä odotti aina innolla; että pääsee laittamaan rysän sekä verkot Pitkäveden rantaan. Onpa sitten kuka muu mitä mieltä tahansa, niin meidän perheessä hauki on ollut toivottu ja pidetty kala. Ja entä lahna – isälle oli suurta herkkua ne lahnat, jotka rakas vaimo taidolla savusti!
Vaikka jäämme isää kaipaamaan, voimme olla onnellisia siitä, että hän sai elää varsin pitkän ja terveen elämän.
Isä on nyt poissa, mutta hän on silti koko ajan äidin lähellä: ajatuksissa ja sydämessä. Kaikki pihapiirissä muistuttaa hänestä!
Äiti sanoi, että enää ei tee edes mieli matkustella. Kun Jaakko ei ole mukana, mikään ei tunnu miltään…
Puolisoa ja isää kaivaten sekä lämmöllä muistaen
Elvi, lapset Aila, Heikki, Päivi, Timo, Seija, Tiina ja Anne
