Hei hei Heinäkuoro

Heinäkuussa puskat heiluvat kun heinäkuorolaiset saapuvat laulujuhlilleen Vehkajärvelle. Laulajia saapuu Espoosta, Helsingistä, Luopioisista, Kangasalta, Mänttä-Vilppulasta ja ties mistä, siis myös Vehkajärveltä. Heinäkonserttikin ilmoitettiin puskien keskeltä tapahtuvaksi lauantaina 27 heinäkuuta kello 16.00 Touhulassa.

Puskaradio heinäkuoron malliin

Puskaradiossa on kuulema jo ihmeteltykin pitääkö viime vuotinen lupaus paikkansa, että Vehkajärvi valssilla aloitetaan. Sitä ei nykyaikana kun ole kuultu paikkakunnalla vuoteen esitettävän. Kesäpäivää Kangasalla voi viettää missä vain. Vehkajärvi valssia lauletaan vain Vehkajärvellä. Brändiä olisi kirkastettava melkoisesti. Oppia voisi hakea vaikka Aitoosta, jos omat eväät ovat loppu.

Vehkajärvellä kirkon rappusilla voisi laulaa kesäpäivänä Vehkajärvi valssiakin hyvässä hengessä.

 

 

 

Tunnelma Heinäkonsertissa on aina ollut iloisen elämänmyötäinen. Konsertti eväiksikin riittävät pullakahvit. Omat eväät voi siten jättää kotiin ja keskittyä heinäkuoron välittämiin auvoisiin ajatuksiin. Tervetuloa kuulolle lauantaina 27.07.2019 ennen saunaa kello 16.00 Touhulaan.

Kesäkahvion harjoituksissa harjoitellaan konserttievästyksiä.

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Päivitä uusi varmennus (CAPTCHA) painikkeesta.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.