Edesmennyt TTT:n näyttelijä Eero Roine hauskuutti usein koolla olevaa yleisöjoukkoa lyhytmuotoisilla jutuilla. Tänä päivänä esitystapaa nimitetään stand up- komiikaksi.. Muistan mm. esityksen, jossa hän teki tikusta asiaa. Tikusta, tulitikusta tai jostain muusta tikusta. Tarkoitus oli, että kuulijat löytäisivät aihetta purskahtaa vapauttavaan nauruun, joka jutun jatkuessa alensi entisestään naurukynnysta ja lopulta yleisö suorastaan vääntelehti tai muulla tavalla reagoi fyysisesti näihin hengentuotoksiin.
Vielä sata vuotta sitten tikku, ainakin tulitikku, saattoi pintaan vakaviakin tunteenpurkauksia. Jos ei sillä hetkellä talosta löytynytkään yhtään käyttämätönta Sampo-tikkua, ja kun hiillos oli kokonaan hiipunut, niin ettei puhaltamallakaan sitä henkiin saanut, ja kun kahvia piti saada vieraalle änttiin, puhumattakaan omasta väestä, oli eläminen yht’äkkiä vastenmielistä, ja koleus pakkasi päälle. Liikkeelle sitä oli lähdettävä naapurista tulitikkuja lainaamaan. Tuohon aikaankin matkaan saattoi tulla yllättäviä mutkia ja houkutuksia, jotka pakottivat unohtamaan matkan päällimmäisen tarkoituksen , ja kun kerran oli päässyt irti akkaväen holhouksesta, piti ottaa vapaudesta irti kaikki irroitettavissa oleva.
Tällaisista lähtökohdista kirjailija Maiju Lassila, oikeasti Algoth Untola, kirjoitti kansannäytelmän ”Tulitikkuja lainaamassa”. Teos ilmestyi v. 1910. Tämänkaltaiset rehevät maalaiskansan kuvaukset olivat harmittomia. Valitettavasti hänen agitoivat kirjoituksensa sanomalehdissä saattoivat hänet kuohuvalla 1910-luvulla niin suuriin hankaluuksiin, että hänelle langetettiin kuolemantuomio vapaussodan aikana.
Vehkajärven näytelmäpiiri otti ohjaaja Kalle Pursiaisen toivomuksesta vuoden 2009 kesänäytelmäksi tämän Lassilan klassikon. Se tulee ensi-iltaan su 5.7. klo 13 Touhulan näyttämöllä. En tiedä, saavutammeko Eero Roineen esitysten viihdearvoa, mutta ainakin harjoitusvaiheessa riemu raikaa . Tässä sovituksessa ohjaajan kädenjälki luo omaperäisen kuvan pohjois-karjalaisesta kansanluonteesta, rehevistä ihmistyypeistä ja tavallisen kansan suhtautumisesta virkavaltaan.
Ensimmäisen kerran esitystämme tukee elävä musiikki, jonka on suunnitellut ohjaajan kanssa Kusti Vuorinen.
Seuratkaapa ilmoituksista esitystemme ajankohtia ja valitkaa itsellenne sopiva hetki saapua nauttimaan teatterituokiosta Touhulassa.
Vehkajärvellä 26.5.2009
Esko Lahtinen