Kruunujalokiven salaisuus osa 2
Suomen metsäteollisuusyhtiöt ovat rakentaneet toimintaympäristöään yhteisistä lähtökohdista. Johdon ja omistajien arvojen erilaisuudesta johtuen yritykset ovat kuitenkin päätyneet tarinoissaan eri vuosisadoille.
UPM on oivaltanut asiakkaiden liiketoiminnassa 2000 luvulla tapahtuvien muutosten merkityksen sekä oman ydinosaamiseen pohjautuvan kehityksen tärkeyden. Yritys pyrkii näkemään tulevaisuuteen ja kehittämään sitä. Esimerkkeinä on helppo mainita Raflatacin tarraliiketoiminta ja sen ympärille syntynyt osaamiskeskittymä sekä energiaosaaminen. UPM:ssä on synnytetty useita uusia liiketoiminta-alueita, jotka sittemmin on myyty kokonaisuuteen soveltumattomana. Uudet omistajat ovat pääosin onnistuneet kehittämään niitä edelleen. Esimerkkeinä toimivat mm Walkisoft kuivapaperi liiketoiminta ja Walkican nestepakkaukset. UPM:n tulevaisuuteen kuulunevat myös biopolttoaineet, tuotetunnistimet ja pakkaussensorit. Perusmetsäteollisuudessa UPM:n omistajat ovat kyenneet hylkäämään johdon esitykset Amerikan valloituksesta ja epämääräisistä liittoutumista eksoottisiin yhtiöihin. Omistajan taitoa kuvaa myös kantoriitin siirtäminen selluyhtiö Metsä-Botniaan ja panostukset tämän yhtiön jatkuvaan kehittämiseen. Tuskin M-realin arvoilla olisi sellun tekoa aloitettu Etelä-Amerikassa.
Stora-Enso on selvimmin jäänyt Suomi elää metsästä syndrooman vangiksi. Pääomistajan, kauppa- ja teollisuusministeriön idänkaupan sankarivirkamiehet eivät tunnistaneet mikä on omaa ja mikä naapurin puuta. Metsäinsinöörit laskivat ja todistivat että naapurin puu liikkuu halvalla ja sitä on riittämiin. Omat metsät myytiin. Kymenlaaksoon rakennettua metsäteollisuus Eldoradoa ei voitu tunnustaa virheeksi. Joudutaan palaamaan metsään. Liikelaitokseksi muutetulla Metsähallituksella on Lapissa laajoja metsiä. Pääomistajan virkamiehet pitävät huolen, etteivät Eldoradossa valot sammu ja alueelle synny uutta Valcoa. Lapissa käydään vain hiihtämässä. Lappi kouristaa virkamieseliittiä vain hiihtoladulla. Uusi toimitusjohtajakin on metsän vanki. Amerikan toimintojen vangiksi hän ei suostunut jäämään. Hänellä on kuitenkin tahto selviytyä. Ruotsalaisomistajat arvostavat tahtovia ihmisiä. Ruotsalaisten avulla yhtiö selviää. Suomen virkaeliittikin alkaa kaivata tsaariaan, kun omat eväät on syöty. Pelkään tosin, että tsaariksi nouseekin ministeri Pekkarinen, jonka arvoissa Metsäliiton pelastaminen taitaa olla tärkeämpää kuin metsäteollisuuden uudistaminen.
Kaikessa kurjuudessaan Metsäliitto ajelehtii ja etsii pelastusta ahdinkoonsa 1800 luvun keinoin. Metsäliitto on ollut aina taitava perustoimialallaan eli puuhuollossa. Kannolta katsoessa oikea tieto on liian usein johtanut vääriin toimintamalleihin teollisuudessa. Kun 1980 luvulla havaittiin, ettei suomalainen puu riitä maahan rakennetun metsäteollisuuden tarpeisiin, päätettiin silti kasvaa isoksi metsäteollisuusyritykseksi ja lähteä maailmalle. Ostokriteereiksi riitti, että tehtaan piipusta nousi savua ja yrityksessä esiteltiin maineikasta menneisyyttä ja raakapuun sekä sellun käyttömääriä. Tänäänkin Metsäliitto on tehnyt oikean havainnon: M-realia ei kyetä pelastamaan, uudistamaan ja tuomaan lisäarvoa yritykseen. Metsäliitto ei saa hukkua M-realin mukana. Vaaditaan valtakunnan edun nimissä metsäteollisuuden rakennejärjestelyjä. Odotetaan uuden tsaarin jakavan etuja ja oikeuksia sekä pakottavan kepeillä ja porkkanoilla yhtiöitä maksamaan lahosta osakkeesta tähtiluokan hintaa. Yrityksen osien myynnin helpottamiseksi on kehitetty käsite Consumer Packaging, kruununjalokivi. Tarina muistuttaa muutoinkin 1800 luvun tarinoita, sillä siinä jalokivi kuivuu rusinaksi muutamassa vuodessa. Kannolta nousseelle metsänhoitajalle on syötetty taas uljasta historiaa ja näytetty raaka-aineratkaisuja. Vähemmälle huomiolle ovat tietenkin jääneet sellaiset 2000 luvun arvot kuten, että konekannasta yli puolet edustavat nopeudeltaan ja leveydeltään tasoa, joka paperikoneilla oli jo 1930 luvulla. Asiakaskun-nasta merkittävä osa on tupakkateollisuutta, jonka kanssa suurin osa nykyihmisistä ei halua olla missään tekemisissä. Tehtaiden sellu ja osittain jopa hioke tuodaan pyörien päällä uudelleen jauhettavaksi ja siihen lisätään useita kymmeniä prosentteja Etelä Amerikasta tai Englannista tuotua kiveä. Näillä lähtökohdilla toimialan kannattava tuotanto voi perustua vain korkeaan hintatasoon, joka ei säily ikuisesti. Jopa hyvin hoidetut kartellit murtuvat ja markkinoiden jäykistäjät joutuvat antamaan tilaa uusille paikallisille ratkaisuille. Tällöin tuho on nopea. Tarinaa kruununjalokivistä kannattaa kertoa kiihtyvällä tempolla kunnes kupla puhkeaa. Teollisuusmiehet ostavat tulevaisuutta, eivät menneisyyttä. Ostajaksi etsitäänkin ehkä kruununjalokiveä etsivää kiinalaista kauppahuonetta.