Vehkajärvi-sivusto

 

Metsäteollisuuden historia on kuitenkin kirjoittamatta. Tulevaisuuden tekijät malttavat odottaa rahoituskriisin syvenemistä.  Suuryritysten pilkkominen on aina johtanut toimialan jäykkyyksien katoamiseen ja uusien ideoiden ja teknologioiden nopeampaan kehittämiseen ja käyttöönottoon. Uppoavien laivojenkin turva perustuu pieniin pelastusveneisiin. Kestääkö metsäjohtajien ego astua pelastusveneisiin. Omistajille pelastusvene lienee täystuhoa parempi ratkaisu. Pelastusveneissä on aina mahdollisuus uuteen tulevaisuuteen.

 

 

Mielestäni metsäyhtiöt tulee rakennemuutoksessa kutistaa eikä kasvattaa niiden kokoa entisestään. Ostaisinko siis metsäyhtiöiden osakkeita? En. - Tai ehkä UPM voisi olla spekulatiivinen osake ennen pilkkomista.

 

Suomen metsäteollisuusyhtiöt ovat rakentaneet toimintaympäristöään yhteisistä lähtökohdista. Johdon ja omistajien arvojen erilaisuudesta johtuen yritykset ovat kuitenkin päätyneet tarinoissaan eri vuosisadoille.

 

UPM on oivaltanut asiakkaiden liiketoiminnassa 2000 luvulla tapahtuvien muutosten merkityksen sekä oman ydinosaamiseen pohjautuvan kehityksen tärkeyden. Yritys pyrkii näkemään tulevaisuuteen ja kehittämään sitä. Esimerkkeinä on helppo mainita Raflatacin tarraliiketoiminta ja sen ympärille syntynyt osaamiskeskittymä sekä energiaosaaminen. UPM:ssä on synnytetty useita uusia liiketoiminta-alueita, jotka sittemmin on myyty kokonaisuuteen soveltumattomana. Uudet omistajat ovat pääosin onnistuneet kehittämään niitä edelleen. Esimerkkeinä toimivat mm Walkisoft kuivapaperi liiketoiminta ja Walkican nestepakkaukset. UPM:n tulevaisuuteen kuulunevat myös biopolttoaineet, tuotetunnistimet ja pakkaussensorit. Perusmetsäteollisuudessa UPM:n omistajat ovat kyenneet hylkäämään johdon esitykset Amerikan valloituksesta ja epämääräisistä liittoutumista eksoottisiin yhtiöihin. Omistajan taitoa kuvaa myös kantoriitin siirtäminen selluyhtiö Metsä-Botniaan ja panostukset tämän yhtiön jatkuvaan kehittämiseen. Tuskin M-realin arvoilla olisi sellun tekoa aloitettu Etelä-Amerikassa.

 

 

Stora-Enso on selvimmin jäänyt Suomi elää metsästä syndrooman vangiksi.  Pääomistajan, kauppa- ja teollisuusministeriön idänkaupan sankarivirkamiehet eivät tunnistaneet mikä on omaa ja mikä naapurin puuta. Metsäinsinöörit laskivat ja todistivat että naapurin puu liikkuu halvalla ja sitä on riittämiin. Omat metsät myytiin. Kymenlaaksoon rakennettua metsäteollisuus Eldoradoa ei voitu tunnustaa virheeksi. Joudutaan palaamaan metsään. Liikelaitokseksi muutetulla Metsähallituksella on Lapissa laajoja metsiä. Pääomistajan virkamiehet pitävät huolen, etteivät Eldoradossa valot sammu ja alueelle synny uutta Valcoa.  Lapissa käydään vain hiihtämässä. Lappi kouristaa virkamieseliittiä vain hiihtoladulla. Uusi toimitusjohtajakin on metsän vanki. Amerikan toimintojen vangiksi hän ei suostunut jäämään. Hänellä on kuitenkin tahto selviytyä. Ruotsalaisomistajat arvostavat tahtovia ihmisiä. Ruotsalaisten avulla yhtiö selviää. Suomen virkaeliittikin alkaa kaivata tsaariaan, kun omat eväät on syöty. Pelkään tosin, että tsaariksi nouseekin ministeri Pekkarinen, jonka arvoissa Metsäliiton pelastaminen taitaa olla tärkeämpää kuin metsäteollisuuden uudistaminen.

 

 

Kaikessa kurjuudessaan Metsäliitto ajelehtii ja etsii pelastusta ahdinkoonsa 1800 luvun keinoin. Metsäliitto on ollut aina taitava perustoimialallaan eli puuhuollossa. Kannolta katsoessa oikea tieto on liian usein johtanut vääriin toimintamalleihin teollisuudessa. Kun 1980 luvulla havaittiin, ettei suomalainen puu riitä maahan rakennetun metsäteollisuuden tarpeisiin, päätettiin silti kasvaa isoksi metsäteollisuusyritykseksi ja lähteä maailmalle. Ostokriteereiksi riitti, että tehtaan piipusta nousi savua ja yrityksessä esiteltiin maineikasta menneisyyttä ja raakapuun sekä sellun käyttömääriä. Tänäänkin Metsäliitto on tehnyt oikean havainnon: M-realia ei kyetä pelastamaan, uudistamaan ja tuomaan lisäarvoa yritykseen. Metsäliitto ei saa hukkua M-realin mukana. Vaaditaan valtakunnan edun nimissä metsäteollisuuden rakennejärjestelyjä. Odotetaan uuden tsaarin jakavan etuja ja oikeuksia sekä pakottavan kepeillä ja porkkanoilla yhtiöitä maksamaan lahosta osakkeesta tähtiluokan hintaa. Yrityksen osien myynnin helpottamiseksi on kehitetty käsite Consumer Packaging, kruununjalokivi. Tarina muistuttaa muutoinkin 1800 luvun tarinoita, sillä siinä jalokivi kuivuu rusinaksi muutamassa vuodessa. Kannolta nousseelle metsänhoitajalle on syötetty taas uljasta historiaa ja näytetty raaka-aineratkaisuja. Vähemmälle huomiolle ovat tietenkin jääneet sellaiset 2000 luvun arvot kuten, että konekannasta yli puolet edustavat nopeudeltaan ja leveydeltään tasoa, joka paperikoneilla oli jo 1930 luvulla. Asiakaskun-nasta merkittävä osa on tupakkateollisuutta, jonka kanssa suurin osa nykyihmisistä ei halua olla missään tekemisissä. Tehtaiden sellu ja osittain jopa hioke tuodaan pyörien päällä uudelleen jauhettavaksi ja siihen lisätään useita kymmeniä prosentteja Etelä Amerikasta tai Englannista tuotua kiveä. Näillä lähtökohdilla toimialan kannattava tuotanto voi perustua vain korkeaan hintatasoon, joka ei säily ikuisesti. Jopa hyvin hoidetut kartellit murtuvat ja markkinoiden jäykistäjät joutuvat antamaan tilaa uusille paikallisille ratkaisuille. Tällöin tuho on nopea. Tarinaa kruununjalokivistä kannattaa kertoa kiihtyvällä tempolla kunnes kupla puhkeaa. Teollisuusmiehet ostavat tulevaisuutta, eivät menneisyyttä. Ostajaksi etsitäänkin ehkä kruununjalokiveä etsivää kiinalaista kauppahuonetta.

Seuraan päivittäin talouselämää ja siinä toimivien yritysten käyttämiä vertauksia ja tarinoita toimintaympäristöstään. Mielestäni ne kuvaavat hyvin, minkä vuosisadan johtamisoppeja yritys soveltaa toimintaansa. Jokaisella vuosisadalla on omat totuutensa.

 

Suomessa 1900 luvun hallitseva totuus oli tarina, jossa kerrottiin Suomen elävän metsästä. Alkaneen 2000 luvun tarinaa kuvaa slogan ” connecting people”. Tämä Nokian lanseeraama slogan sopii ilmentämään myös nykyistä internet maailmaa. Connecting people johtaa muutoksen dynamiikkaan, joka luo uusia mahdollisuuksia laajenevan tietoisuuden kautta. Tarina kruununjalokivestä oli 1800 lukua kuvaava tarina. Silloin uskottiin ja uskoteltiin, että hallitsijoilla ja ruhtinailla oli holvistossaan toinen toistaan arvokkaampia jalokiviä. Kruununjalokivien uskottiin olevan niin kallisarvoisia, että niiden avulla selvittäisiin kaikista kuviteltavissa olevista vaikeuksista. Aarteet pidettiin visusti holvistossa ja niitä olivat vain harvat, tosi luotettavat henkilöt nähneet. Aarteen arvoa kasvatettiin niistä kertovilla tarinoilla.

 

On helppo ymmärtää, että metsäteollisuus ankkuroitui vahvasti tarinaansa ”Suomi elää metsästä”. Mitä lähempänä metsän kantoa henkilö eli, sen yksinkertaisempi usko oli. Metsäteollisuuden yritysjohtoonkin valittiin pääasiassa väkevässä uskossa olevia henkilöitä. Surkuhupaista vain on, että mittakaava karkasi käsistä. Globaali maailma kun ei toimi uskomalla suomalaiseen ja lähialueen kantoriittiin. Dynaaminen 2000 luku taas edellyttää jatkuvaa muutosta, mutta miten jättiläiskoneisiin sidottu tuotanto voi muuttua ja kehittyä kuin yhteen suuntaan: sitä samaa kuin ennekin, mutta enemmän ja halvemmalla sekä pidemmillä kuljetusmatkoilla. Junaa ei ilman ratarikkoa voi pysäyttää.